Uusi sinivalkoinen rallinimi valmis läpimurtoon – oletko kuullut hänestä? ”Kaverissa on huikea kokonaisuus”

Juhana Raitanen
Juhana Raitanen säväytti viime syksynä SM-kauden viimeisessä rallissa. Kuva: Hannuphoto/TGS Worldwide
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalaiset saattavat pian saada uuden rallitoivon odottamattomalta suunnalta, mikäli entisen SM- ja MM-tason kartanlukijan suunnitelmat toteutuvat.

Juhana Raitanen, 25, tuli rallin MM-sarjan seuraajille tutuksi Eerik Pietarisen vierellä. Nuori köyliöläinen ennätti kaudella 2019 osallistua kolmeen MM-osakilpailuun ja ralleihin Saksan Opel Rallye Cupissa, kunnes oli aika jälleen vaihtaa istuimia.

Täysin noviisi Raitanen ei ratin takana ole. Vuonna 2017 irtosi voitto Suomen MM-rallin yhteydessä ajetussa Vetomies-kilpailussa. Sitä ennen ralliuraa kuljettajana oli takana parin vuoden ajan takavetoisen BMW:n ohjaimissa.

Ensimmäisen todellisen säväytyksensä kuljettajana Raitanen teki kuitenkin viime kauden päättäneessä rallin SM-osakilpailussa Turun seudulla. Ennen ensimmäistä kilpailuaan nelivetoautolla Raitanen pääsi ajamaan vain lyhyen testin.

Yleiskilpailun pohja-aika heti ensimmäisellä erikoiskokeella kertoi omaa kieltään nuorukaisen lahjoista myös ratin takana. Kotimaan kärkikuljettajat edustavat hyvää kansallista tasoa, joten Raitasen nopeus laitettiin merkille alan ihmisten keskuudessa suurin kirjaimin.

– Ei tuntunut mitenkään siltä, että olisin ajanut riehuen tai riskillä, myhäilee Raitanen.

Jotta polku esimerkiksi Esapekka Lapin ja Kalle Rovanperän tavoin jatkuisi R5-autolla ajetun kokemuksen myötä MM-ralleihin, aikoo Raitanen vuokrata ripeäksi tiedetyn Skoda Fabia R5:n ainakin kotoiseen Suomen MM-ralliin. Mikäli kisabudjetti riittää, ohjelmassa on muitakin ralleja.

– Neste-ralli on kauden päätavoite, mutta toivottavasti pääsen ajamaan useammankin kilpailun ennen sitä. On tärkeää valmistautua hyvin, sillä pyrin kuljettajan urallani eteenpäin, Raitanen painottaa.

Katso alta kooste Monte Carlon MM-rallin huikeasta ratkaisusta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,316539″ ap mute]

 

Kartanlukijan tehtävät Raitanen on jättänyt taka-alalle, sillä vuorottelu kuljettajan ja kartturin rooleissa olisi käynyt ajankäytön puolestakin mahdottomaksi.

– En voinut tehdä molempia, joten päätin jättää kartturoinnin sikseen ja panostaa vain omiin ajoihini.

Menestys ”Jyskälässä” olisi mannaa, sillä WRC2-luokan kapinat ovat paitsi hyviä kouluttamaan kuljettajia kohti WRC-todellisuutta, niissä menestymällä saa parhaassa tapauksessa myös jalkaa tehdastallin oven väliin.

– En osaa sanoa, mihin se riittäisi. Varmasti sitä huomatuksi tulisi, jos ralli onnistuu hyvin. Nyt ensin täytyisi löytää yhteistyökumppaneita matkaan mukaan, jotta suunnitelmat toteutuvat. MM-tasolla kustannukset ovat sen verran korkeat, että ensin on onnistuttava rahoituksen keräämisessä.

– Mutta kuten totesin, en lähde harrastamaan, vaan koetan luoda oman urani rallin parissa niin korkealla tasolla kuin mahdollista, toteaa Raitanen tyynesti.

Kartanlukijana ensimmäisessä Skoda-kisassa toimi Marko Salminen, joka palveli viime vuoden alkupuoliskon Teemu Sunisen ja sitä ennen japanilaisen rallilupauksen Katsuta Takamoton kartanlukijana.

– Muutaman kuskin kyydissä minäkin olen ollut. Tiesin Juhanan kokemattomuuden nelivetoautosta, mutta niin vain kaasu pysyi pohjassa testitielläkin heti ensimmäisestä vedosta alkaen. Se oli sellainen hämmennys, mitä ei meinannut uskoa. Kun saatiin lisää kilometrejä, niin meno vain parani. Se oli varmaa menoa, ja vaikka rallissakin tuli pohja-ajan jälkeen rengasrikko, niin hänellä pysyi pää kylmänä siinäkin tilanteessa. Siinä kaverissa on niin huikea kokonaisuus, ettei sellaisia vain ole, Salminen hämmästelee.

Miika Wuorela

Lue myös nämä