Historic-luokan autoille tarkoitettu Tour de Corse käynnistyi tiistaina traagisesti. Yksi katsoja kuoli ja kaksi loukkaantui, kun auto ajoi ulos kilpailun kolmannella erikoiskokeella.
Ranskalaisen L’Equipe-lehden mukaan 71-vuotias mies menetti henkensä onnettomuudessa. Toinen 70-vuotias mies sai useita vammoja ja hänet kuljetettiin helikopterilla sairaalahoitoon Ajaccioon. Kolmas 73-vuotias mies sai murtumia ja hänet vietiin hoitoon Porto-Vecchioon.
Onnettomuus tapahtui tiistai-iltapäivänä Muratellon kylän lähettyvillä. Viranomaiset ovat aloittaneet tutkimuksensa onnettomuuden syistä.
Onnettomuuden vuoksi tiistain ajopäivä keskeytettiin. Paikallinen Corse-Matin-lehti uutisoi, että myös keskiviikon erikoiskokeet on peruttu tapauksen johdosta.
– Kilpailuorganisaatio on julistanut surupäivän kunnioituksesta uhreja ja heidän perheitään kohtaan, kisajärjestäjät tiedottivat.
Ulos ajaneen autokunnan kuljettaja ja kartanlukija eivät loukkaantuneet tilanteessa.