Rovanperä olisi ollut ehdoton ykkössuosikki mestariksi, jos hän olisi ajanut koko kauden, mutta nyt paletti meni uusiksi.
Tulevan kauden suosikkeja miettiessä Hyundai on vahvoilla. Talliin vuoden tauon jälkeen palannut Ott Tänak ja Thierry Neuville muodostavat yhdessä hyvin vahvan kaksikon.
Neuville on leimattu ”ikuiseksi kakkoseksi” ja moni pitääkin Tänakia suurimpana suosikkina. Belgian yleisradioyhtiö RTBF kysyi Neuvillelta, uskooko hän, että mestaruudesta tulee kolmen kauppa hänen, Tänakin sekä Toyotan Elfyn Evansin välillä.
– Uskoisin niin. Tulemme varmasti olemaan kärjessä koko kauden ajan, Neuville sanoi.
Belgialainen muistutti kuitenkin, että osa-aikaisilla kuljettajilla on yhden asian suhteen selvä etu. Rovanperän lisäksi myös Sebastien Ogier ajaa vain puolikkaan sarjan.
– Aika moni kuljettaja ajaa kuitenkin vain osittaisen ohjelman ja he tulevat saamaan etua lähtöpaikastaan. Sen vuoksi he tulevat varmasti nappaamaan isoja pisteitä, Neuville muistutti.
– Siinä se vaikeus piilee. Sinun pitää olla johdonmukainen koko kauden ajan, Neuville jatkoi.
Hyundailla on Tänakin paluun jälkeen raju sisäinen kilpailu. Tämä ei kuitenkaan Neuvillea haittaa.
– Siitä tulee todella kovaa, mutta samalla myös hyvin mielenkiintoista. Se tuo minulle vain lisää motivaatiota. Tallikaverini ovat niitä pahimpia kilpailijoita, joten haluamme aina pärjätä paremmin kuin he, Neuville linjasi.
Neuville on ollut rallin huipulla jo vuosikausia, mutta mestaruus on kiertänyt aina belgialaisen. Hän ei kuitenkaan vielä suostu päästämään irti mestaruusunelmastaan.
– Olen ylpeä urastani, mutta minulta puuttuu tämä kuuluisa mestaruus, jonka perässä olen koko ajan ollut. Annamme kaikkemme, että saisin sen kruunun, Neuville linjasi.
Kuuntele alta Rallipodin uusin jakso! Voit myös kuunnella sen Spotifystä. Podcastissa pääsevät ääneen Kalle Rovanperä, Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala. Pistä Rallipodi seurantaan Spotifyssä! Juttu jatkuu upotuksen alla.