Quantcast

Teemu Asunmaalla kova tavoite Suomen MM-ralliin

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Jari Nurminen/RPF
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Asunmaa starttaa kolmatta kertaa urallaan Suomen MM-ralliin, joka käynnistyy torstaina. Rallin SM-sarjan tämänhetkinen pistejohtaja lähtee tavoittelemaan kärkisijoja R5-autokuntien välisessä kisassa.

Asunmaa, 32, osallistui ”Jyskälään” ensimmäisen kerran vuonna 2017. Asunmaa ajoi kaksi vuotta sitten RC2-luokassa kolmanneksi ja samanlaista sijoitusta alavutelainen lähtee tavoittelemaan myös tämän vuoden kilpailusta.

Kahden edellisen vuoden tavoin Asunmaa on mukana myös tänä vuonna Skoda Fabia R5 -autolla. Nuotteja Asunmaalle lukee Jani Salo, 43.

– Kyllähän tietysti samanlaiseen tulokseen pitäisi pystyä kuin 2017. Totta kai se helpottaa lähteä kolmatta kertaa samalla autolla, tietää mitä se on, Asunmaa sanoo.

Viime vuonna haaveet kärkisijoituksista murenivat lauantaiaamun etapilla, kun Skodan vetoakseli petti, ja edessä oli lauantain osalta keskeytys. Asunmaalta jäi silloin ajamatta kuusi erikoiskoetta. Kilpailureitti on kokenut viime vuoteen verrattuna vain vähäisiä muutoksia, ja Asunmaa myöntääkin, että vuosi sitten ajamatta jääneet erikoiskokeet varmasti vaikuttavat tänä vuonna jollain tavalla.

Asunmaa johtaa rallin SM-sarjan SM1-luokkaa. Hän on saavuttanut kaksi osakilpailuvoittoa, joista viimeisin tuli kesäkuussa Pohjanmaa-rallista.

– Onhan se aina helpompaa lähteä kilpailemaan, kun tietää, että ajo on jollain lailla sujunut ja ennen kaikkea viimeisissä kisoissa. Mutta kyllähän Neste Ralli on taas ihan eri kilpailu kaikin puolin. SM-rallit ovat niin eriluonteisia, Neste Ralli kun on samalla myös kestävyyskilpailu, Asunmaa muistuttaa.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina Harjun lyhyellä kaupunkierikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Lue myös nämä

  • Uusimmat