Toyotan rallitalli otti kauden avausvoittonsa Argentiinassa huhtikuun lopussa, kun Ott Tänak juhli ykköstilaa. Lupaavat otteet sorarallissa antavat Toyotalle ison itseluottamuspiikin.
Seuraavat kaksi kisaa ajetaan enemmän tai vähemmän samoissa olosuhteissa, kun MM-pisteistä kilvoitellaan Portugalissa ja Sardinialla. Sen jälkeen kesätauon jälkeen on vuorossa soralla ajettava, mutta luonteeltaan erilainen Suomen osakilpailu.
– Argentiinan voiton jälkeen meidän itseluottamus on todella korkealla. Koko tiimi odottaa innolla Portugalin rallia. Meillä oli hyvät testit ja kaiken pitäisi olla kunnossa, tallipomo Tommi Mäkinen sanailee.
– Portugalissa olosuhteet ovat aika samanlaiset kuin Argentiinassa, joten uskon, että voimme saada erittäin vahvan tuloksen. Portugalissa on vähän enemmän varaa kikkailla, eikä siellä tarvitse olla niin varovainen kuin Argentiinassa.
Portugalin MM-ralli alkaa ensi viikon torstaina ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Kyseessä on myös rallicrossin puolelta tuttu Lousada.