
Ranskalaiskuljettaja Yohan Rosselin kausi sai aika karun päätöksen.

Ranskalaiskuljettaja Yohan Rossel vaihtaa autoa ensi kaudeksi.

Ruotsalaisen Oliver Solbergin unelma WRC2-luokan mestaruudesta on lähellä toteutua jo Chilen osakilpailussa tänä viikonloppuna.

Toyotan Oliver Solberg venyi sunnuntaina päättyneessä Paraguayn MM-rallissa melkoiseen urotekoon.

Suomen MM-rallin järjestäjät julkistivat perjantaina kilpailuun ilmoittautuneiden listan.

Ranskalainen Yohan Rossel kokee ansaitsevansa näyttöpaikan rallin MM-sarjan pääluokassa.

Kreikan Akropolis-rallin järjestäjät ovat julkistaneet osallistujalistan kesäkuun lopulla ajettavaan kilpailuun.

Ranskalaisen Yohan Rosselin kauden aloitus WRC2-luokassa on ollut täydellinen.

Yohan ja Leo Rossel tekivät melkoisen tempun Monte Carlon MM-rallissa viime viikonloppuna.

Ranskalainen Leo Rossel saa todellisen unelmatilaisuuden ralliurallaan tulevalla kaudella.









