Toyotan Kalle Rovanperä aloitti perjantain ajopäivän Monte Carlossa vahvasti.
41-vuotias espanjalaiskuljettaja Dani Sordo on ollut kullanarvoinen tiimipelaaja Hyundain rallitallille jo monen vuoden ajan.
Rallin MM-sarjan promootioyhtiöllä on suuria suunnitelmia lajin viemiseksi entistä yleisöystävällisempään suuntaan.
Kiinan MM-ralli lienee enää ajan kysymys.
Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti tiistaina isosta päätöksestä, kun se perui alkuvuonna rallin MM-sarjalle esitetyn jättimäisen uudistuspaketin.
Kalle Rovanperä hyppäsi vaihteeksi virtuaalisen ralliauton rattiin.
Hyundain rallitallissa puhaltaa entistä vahvemmin sinivalkoiset tuulet.
Italiassa on mahdollisuus nähdä toukokuussa vanhoja WRC-autoja oikein urakalla.
Rallifanit saivat mukavia uutisia keskiviikkoiltana, kun rallin MM-sarjan verkkosivuilla tiedotettiin myös EM-sarjan liittymisestä kaudella 2022
Kansainvälinen autoliitto FIA on kyhännyt ralliin golfista ja tenniksestä muun muassa tutun ranking-systeemin. Ensi vuonna