Viikonloppuna ajettu Espanjan MM-ralli oli äärimmäisen tuskallinen Hyundai-tallille. Vielä avauspäivän jälkeen tilanne vaikutti hyvältä. Ensimmäistä
Hyundai-tähti Thierry Neuvillen unelma uran ensimmäisestä rallin maailmanmestaruudesta koki kovan kolauksen, kun hän joutui keskeyttämään
Juho Hänninen ajoi jo toisen peräkkäisen pohja-ajan Espanjan MM-rallissa, kun hän kiihdytti Toyota Yariksensa huippuvauhtiin
Hyundain rallitalli ilmoitti maanantaina, että se ajaa neljällä autolla lokakuun lopussa kisattavassa Walesin MM-rallissa. Asiaa
Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville aikoo olla rallin MM-sarjan kolmessa jäljellä olevassa kisassa selvästi aggressiivisempi kuin
Hyundain rallitalli lähti kovin odotuksin Saksan MM-ralliin viime viikonloppuna. Tiimin päämaja on vain parin sadan
Saksan MM-rallin toinen varsinainen ajopäivä alkoi dramaattisesti, kun Hyundai-kuljettaja Thierry Neuville joutui keskeyttämään aamun ensimmäisen
Saksan MM-rallin kolmannen erikoiskokeen vaihtelevat olosuhteet yllättivät useat kuljettajat viinitarhojen keskellä. MM-sarjan kärkikuljettaja Thierry Neuville
Rallin MM-sarjaa on takana yhdeksän osakilpailua ja edessä enää neljä. Pistejohdossa porskuttaa Hyundain Thierry Neuville
Saksan MM-rallin kisaviikonloppu pyörähti käyntiin torstaiaamuna testierikoiskokeella, jolla nopeinta vauhtia piti Hyundain Thierry Neuville. Testipätkän