Toyotan rallitallissa eletään kuumeisia hetkiä, sillä automerkin japanilaistaustasta huolimatta on osaaminen tiimissä vahvasti suomalaiskäsissä. Tallipomo
Hyundain rallitalli oli liekeissä edellisessä MM-osakilpailussa Puolassa, kun tiimi nappasi kaksoisvoiton Thierry Neuvillen johdolla. Ensi viikolla
Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Suomen osakilpailulla. Puuppolan perukoilla Toyotan rallitiimi valmistautuu parhaillaan kotiralliinsa. Japanilaisvalmistajan
Suomalaislupaus Teemu Suninen koki pienen takaiskun jo ennen Suomen MM-rallin testiään. Suniselle oli ennakkoon suunniteltu
Sebastien Ogier testasi Suomen MM-rallia varten tänään torstaina sekä keskiviikkona. Ranskalaismestarin testit saivat kuitenkin ikävän
Sebastien Ogier aloitti keskiviikkona valmistautumisensa ensi viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin. MM-sarjaa johtava ranskalaismestari aloitti Ford
Nelinkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Ogier on joutunut tällä kaudella todella tiukoille, sillä kilpailu MM-sarjassa on
Suomen suurimpiin rallilupauksiin kuuluva Teemu Suninen uhrasi kokonaisen päivän päästäkseen seuraamaan maailmanmestari Sebastien Ogierin testejä
Suomen MM-ralli kolkuttelee jo ovella. Tositoimiin päästään reilun viikon päästä, mutta tällä hetkellä kuskit testaavat
Vuonna 2001 maailmanmestaruuden voittaneen ja jo edesmenneen Richard Burnsin kummipoika Tom Williams ajaa ensimmäisen MM-rallinsa