Richard Burnsin kummipoika ottaa Suomessa ison harppauksen urallaan

Tom Williams
Tom Williams kilpailee ensimmäistä ulkomailla MM-rallissa.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vuonna 2001 maailmanmestaruuden voittaneen ja jo edesmenneen Richard Burnsin kummipoika Tom Williams ajaa ensimmäisen MM-rallinsa kotimaansa ulkopuolella, kun hän osallistuu Suomen MM-osakilpailuun ensi viikolla.

Brittikuski Williams kilpailee Jyskälässä RC4-luokassa etuvetoisella Ford Fiesta R2 -autolla. JWRC-luokan kuljettajat ajavat vastaavanlaisella kalustolla.

– Meillä on ollut pitkään mielessä, että ajamme tämän kisan. Olimme tulossa jo viime vuonna, mutta lopulta päätimme, että se olisi ollut liian suuri harppaus, Williams kertoi Motorsport Newsille.

Williams on ajanut kahden kauden ajan Britannian mestaruussarjassa. Keski-Suomessa hänen kartanlukijanaan toimii Phil Hall, jolta löytyy kokemusta MM-ralleista. Hall on lukenut nuotteja myös Tommi Mäkinen Racingin Hiroki Araille.

– Päätavoitteena on päästä maaliin ja saada mahdollisimman paljon kokemusta rallista. Monet ovat sanoneet, että kunnon nuottien tekeminen Suomessa vaatii sitä, että niitä tehtäessä on ilmassa, Williams veisteli Rallit.fille.

Tom Williamsin isä David Williams toimi Burnsin mentorina tämän uran alkuvaiheessa.

Lue myös nämä