Skoda Fabia Evo R5:lla ajava Teemu Asunmaa ajoi ensimmäisen pohja-aikansa Joensuun SM-rallin kolmannella erikoiskokeella, yli
Edellisen SM-rallin Mikkelissä helmikuun alussa voittanut Skodan Emil Lindholm on aloittanut vakuuttavasti myös kauden kolmannen
Sami Pajari ja kartturi Marko Salminen starttaavat SM Itäralliin SM3-luokan toiselta sijalta. Itäralliin kaksikolle saadaan
Lauantaina Joensuussa kilpaillaan rallin SM-sarjan talvikauden kolmas ja viimeinen osakilpailu, SM Itäralli. Viisi erikoiskoetta sisältävä
Ville Pynnönen ja Enni Mälkönen avasivat pistetilin SM1-luokassa Mikkelin Vaakuna-rallissa ajamalla sijalle yhdeksän. TGS Worldwiden
Ralli SM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan lauantaina Joensuun ympäristössä, jonne Aleksi Röyhkiö lähtee hakemaan Ford Fiestalla
Talvikauden kolmas ja viimeinen rallin SM-sarjan osakilpailu ajetaan 29. helmikuuta Joensuussa. Kilpailussa nähdään huikea määrä
Emil Lindholm ja Juha Salo käyvät Joensuun SM-rallissa kovaa kamppailua keskenään SM1-luokan kärkisijasta. Lindholm oli
Emil Lindholm vankisti paikkaansa SM1-luokan kärjessä Joensuun SM-rallin toisella erikoiskokeella. Yleiskilpailussa Lindholm on toisena, sillä
Takamoto Katsuta tekee kilpailudebyyttinsä Toyota Yaris WRC -autolla maaliskuun alussa. Tommi Mäkinen Racing on ilmoittanut