Rallin SM-sarjasta tuttu Benjamin Korhola lähtee kilpailemaan Italian rallisarjan kilpailuun.
Puolustava rallin Suomen mestari Mikko Heikkilä sijoittui viidenneksi Suomen MM-osakilpailun WRC2-luokassa.
Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna Suomen MM-rallissa vanhan mestaruustiiminsä, TGS Motorsportin kanssa.
Mikko Heikkilä kilpailee rallin EM-sarjan kauden viidennessä osakilpailussa Ruotsissa tulevana viikonloppuna.
Mikko Heikkilän tähtäimessä on huippusijoitus viikonloppuna ajettavasta Puolan EM-sarjasta.
Mikko Heikkilä sijoittui 19. sijalle rallin EM-sarjan toisessa osakilpailussa Kanariansaarilla.
Mikko Heikkilä lähtee rallin EM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun Kanariansaarille kiristämään vauhtiaan asvaltilla.
Rallin SM-sarjan viime kauden mestari Mikko Heikkilä kilpailee tänä vuonna rallin EM-sarjassa.
Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna Espanjan soraralli-cupin kauden kuudennessa osakilpailussa, Rallye Ciudad de Granadassa.
Mikko Heikkilä valloitti rallin Suomen mestaruuden voittamalla kauden päätöskisan Kouvolassa lauantaina.