Puolustava Suomen mestari palaa MM-tasolle – ”Vauhdin pitäisi riittää kärkiukkojen alueelle”

Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna Suomen MM-rallissa vanhan mestaruustiiminsä, TGS Motorsportin kanssa.
Mikko Heikkilä
Mikko Heikkilä. Kuva: Zoom Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Alla Heikkilällä on uusin Skodan kilpuri Fabia RS Rally2. Tavoitteena nurmijärveläiskuljettajalla on pitää kärkivauhtia yllä kotikilpailussaan.

– Oikein mukava päästä ajamaan Suomessa uudella autolla vanhan tutun tiimin kanssa. Soralla ollaan ajettu testiä vajaa sata kilometriä muutama viikko sitten, ja alkukesästä aloiteltiin muutamalla kymmenellä kilometriltä. Molemmilta reissuilta jäi hyvä maku. Auto osui oikein hyvin hanskaan myös soralla, Heikkilä kertoo.

Jyväskylän MM-ralliviikko on Heikkilälle toinen kilpailu putkeen. Viime viikolla nurmijärveläiskuljettaja kilpaili Rooman EM-rallissa. Vaikka aikataulu onkin tiukka, on Heikkilän valmistautuminen ollut yhtä perinpohjainen.

– Edellisissä testeissä tehtiin auton säätöjä ja auto oli jo valmiiksi alueella, joten keskityimme hienosäätöihin, lähinnä jousiin ja vakaajiin. Varsinkin auton balanssi oli todella hyvä, Heikkilä avaa.

– Viime ja edellisvuosien videoita on tullut katsottua jonkin verran ja saatu nuottia muutettua tarvittaessa. Tarkisteltiin niitä vielä nuotituksessa. Tultiin miltei suoraan Roomasta Jyväskylään.

Kuuntele alta Rallipodin tuorein jakso, jossa ruoditaan tulevaa Suomen MM-rallia ja Kalle Rovanperän tulevaisuutta! Voit kuunnella sen myös Spotifyssä täältä. Muista pistää Rallipodi tilaukseen! Juttu jatkuu upotuksen alapuolella.

Viime vuoden Suomen mestari lähtee Keski-Suomen vauhdikkaille sorateille liki vuoden kotimaan ajotauon jälkeen. Viime vuonna kärjen vauhdissa ollut Heikkilä lähtee jälleen haastamaan WRC-huippuja.

– Ilman muuta lähdetään ajamaan kovasti kilpaa. Viime vuoden perusteella vauhdin pitäisi riittää kärkiukkojen alueelle ja jos vuodessa on mitään kehitystä tapahtunut, niin pitäisi riittää tänä vuonnakin. Kovaa saa silti mennä, lähtöluettelo on huima, mutta ehdottomasti haluan olla niin korkealla kuin mahdollista, Heikkilä päättää.

Katso alapuolelta, mitä Suomen MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä