Rallin MM-sarjassa kilpaileva Hyundai on vahvistanut kuljettajansa kuukauden kuluttua ajettavaan Kroatian MM-ralliin. Tallin ykkösnimet Thierry
Rallin MM-sarja jatkuu kuukauden kuluttua, kun MM-pisteistä kamppaillaan historian ensimmäisessä Kroatian MM-rallissa. Kroatiassa kilpaillaan asvalttiteillä
Hyundain WRC-kuljettajat saattavat päästä vauhtiin muutaman viikon kuluttua järjestettävässä Sanremon rallissa. Useat eteläeurooppalaiset rallimediat huhuilevat,
Hyundain WRC-tallissa valikoituja kisoja ajava Craig Breen koki kartanlukijansa Paul Naglen kanssa kovia viime viikonloppuna
Seitsenkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier kehuu WRC-promoottorin ja Kansainvälisen autoliitto FIA:n tekemää päätöstä ajaa vuoden alussa
Rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokan hallitseva mestari Tom Kristensson loikkaa WRC2-luokkaan osana M-Sport Fordin tallia. Kristensson, 29,
Toyotan Elfyn Evans ei ole täysin tyytyväinen starttiinsa rallin MM-sarjassa, vaikka hän on pistetaulukossa alle
Kroatian MM-rallin järjestäjät suunnittelevat, että rallifanit pääsevät katsomaan kilpailua erikoiskokeiden varsille. MM-sarjassa ensimmäistä kertaa mukana
Rallin MM-sarjassa nähdään huhtikuun lopussa täysin uusi osakilpailu, kun Kroatia tulee mukaan WRC-kalenteriin. Itse kisasta
Rallin MM-sarjan JWRC-luokan eli junioreiden mestaruussarjan kisaohjelma julkistettiin torstaina. Mukaan kelpuutettiin yhteensä viisi rallia, mutta