Rallin MM-sarjan kuljettajamarkkinoilla on nähty melkoisesti liikehdintää syksyn aikana, eikä kaikki ole vielä ohitse. Toyota
Hayden Paddonin ralliura jatkunee Hyundain WRC-tallissa myös kaudella 2019. Hyundai on toistaiseksi vahvistanut Thierry Neuvillen
Espanjalaiskuljettaja Dani Sordo on jatkamassa ralliuraansa Hyundailla, mutta tiettävästi espanjalaisen perässä on ollut muitakin talleja.
Jari Huttunen pääsi tällä viikolla testaamaan Hyundain WRC-autoa Kataloniassa. Huttunen kilpaili tällä kaudella MM-sarjan WRC2-luokassa
Dani Sordon ensi kauden sopimus Hyundain kanssa julkistettaneen vielä tällä viikolla, uutisoi Autosport. Tietojen mukaan
Citroenin ranskalaiskonkari Sebastien Loeb ajoi upeaan voittoon Katalonian MM-rallissa. Loeb palasi tällä kaudella kolmeen kisaan
Toyotan Jari-Matti Latvala kärsi rengasrikon Katalonian MM-rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Latvala hävisi pätkäpohjista liki 50
Toyotan Jari-Matti Latvala on joutunut antautumaan toiselle sijalle Katalonian MM-rallissa sunnuntaiaamuna. Kauden kolmatta MM-rallia ajava
Toyotan Jari-Matti Latvala säilytti kärkitilansa Katalonian MM-rallissa 13. erikoiskokeella. Tuurilainen kuitenkin jäi 9,1 sekuntia Hyundai-kuski
Konkarikuljettaja Sebastien Loeb näytti Katalonian MM-rallin 12. erikoiskokeella, etteivät hänen taitonsa ole ruostuneet. Loeb, 44,