Jari Huttunen oli täysin ylivoimaisessa vauhdissa Joensuun SM-rallin viidennellä erikoiskokeella.
Sastamalalainen Lauri Joona oli nopein Joensuun SM-rallin neljännellä erikoiskokeella lauantaina.
Jari Huttunen tykitti pohja-ajan lauantaiaamun avauspätkälle Joensuun SM-rallissa.
Rallin SM-sarjaan kuuluvan Itärallin toisen erikoiskokeen tulokset on mitätöity.
Autourheilun kansallisen kattojärjestön AKK:n vetoomusoikeus käsitteli perjantaina rallin SM-sarjassa kilpailevan Henri Hokkalan tekemän vetoomuksen.
Perjantai-iltana käynnistyvässä Joensuun SM-rallissa on käytössä erityinen hidastusalue.
Roope Korhonen on niittänyt menestystä rallin MM-sarjan WRC3-luokassa voittaen kaikki kolme ajamaansa osakilpailua, mutta SM-sarjassa menestys on kiertänyt laukaalaista.
Jari Huttusen loppukauden ralliohjelma on vielä auki.
Teemu Asunmaa starttaa SM1-luokan kärkikuljettajana viikonloppuna ajettavaan Joensuun SM-ralliin.
Rallin SM-sarjassa toisena oleva Lauri Joona saa käyttöönsä uuden kilpurin tänä viikonloppuna ajettavassa Joensuun SM-rallissa.