Quantcast

Sebastien Ogierilta varoituksen sana Kalle Rovanperälle: ”Säännöt saattavat muuttua”

Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier nosti hattua tallitoverilleen Kalle Rovanperälle Safari-rallin päätteeksi.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kenian MM-osakilpailun voittoa puolustanut Ogier joutui tyytymään neljänteen sijaan savanneilla viime viikonloppuna. Ranskalaistähti ajoi kisan kärjessä avauspäivänä, mutta rengasrikko pudotti hänet voittokamppailusta.

MM-sarjaa johtava Rovanperä ajoi lopulta ykköseksi Keniassa ja saalisti jo neljännen voittonsa tällä kaudella. Viikonloppu toi jättipotin Toyotalle, jonka kuljettajat toivat merkille neloisvoiton.

– Koko tiimi ansaitsee isot aplodit. Olen varma, että kaikki ovat tyytyväisiä myös Japanissa, Ogier kertoi Dirtfish-sivuston mukaan.

Rovanperä on ollut täysin omaa luokkaansa tänä vuonna. Suomalaistähdellä on MM-sarjassa peräti 65 pisteen etumatka toisena olevaan Thierry Neuvilleen.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Safari-rallissa Rovanperä antoi jälleen yhden näytteen suoritustasostaan vaativissa olosuhteissa.

– Onnittelut myös tallikavereilleni, sillä he tekivät jälleen vahvaa työtä – etenkin Kalle. Jälleen yksi voitto, hänen kautensa on ollut todella vaikuttava. Hän alkaa tehdä MM-sarjasta tylsän, Ogier letkautti.

– Joten ole varovainen, säännöt saattavat muuttua. Älä puske liikaa, ranskalaisässä varoitteli leikkimielisesti.

Ogier viittasi lähtöjärjestyssääntöön, jota muutettiin useampaan otteeseen hänen valtakautensa aikana.

Ogier otti ensimmäisen mestaruutensa Volkswagenilla kaudella 2013, jolloin avauspäivän lähtöjärjestys ratkaistiin niin sanotulla aika-ajolla testierikoiskokeen yhteydessä. Aika-ajopätkän nopeimmat kuljettajat saivat ensimmäisenä valita itselleen lähtöpaikan avauspäivän pätkille.

Kaudella 2014 säännöt olivat samat kuin nykyään: rallien avauspäivänä ajettiin MM-sarjan pistetaulukon mukaisessa järjestyksessä, ja kahtena seuraavana päivänä mentiin puolestaan kilpailun tuloslistan käännetyssä järjestyksessä.

Vuosina 2015 ja 2016 MM-sarjan kärkikuljettaja Ogier joutui kärsimään vieläkin enemmän soraralleissa. MM-sarjan ykkösen piti toimia aura-autona peräti kahtena päivänä ennen kuin järjestys käännettiin kisan päätöspäiväksi.

Nykyinen lähtöjärjestyssääntö on ollut voimassa vuodesta 2017.

Katso alapuolelta kooste tapahtumarikkaasta Safari-rallista.

Lue myös nämä

  • Uusimmat