Kalle Rovanperä luuli jo menettäneensä täysin pelinsä Suomen MM-rallissa, mutta suomalaislupaus pystyi lopulta ajamaan lauantain kaikki erikoiskokeet läpi.
Rovanperä ajoi vakuuttavassa johdossa WRC2-luokassa, mutta päivän viimeistä edellisellä pikataipaleella hän koki kovan kolauksen, kun Skodasta petti iskunvaimennin.
– Olin ihan normaalilla ajolinjalla, kun isku tuli. Harmitti ihan älyttömästi.
– Se on kuitenkin hyvä, että päästiin tänne asti, Rovanperä sanoi saavuttuaan Paviljongin huoltoalueelle Jyväskylään.
Rovanperä luuli Päijälän pätkän jälkeen, ettei hän pysty ajamaan enää päivän viimeistä erikoiskoetta. Siinä vaiheessa hän sai kuitenkin tärkeitä vinkkejä, joiden avulla hän selviytyi läpi Pihlajakosken pikataipaleesta.
– Siellä oli pari suomalaista kameramiestä antamassa vinkkejä. Siellä on vähän tukivarsitankoa ja liinaa käytetty, että saatiin osat pysymään paikoillaan, Rovanperä selvitti.
Pihlajakosken erikoiskokeella Rovanperälle tuotti lisää tuskaa konepelti, joka ei meinannut pysyä kiinni. Aikaa valui hukkaa reilut kolme minuuttia, ja sijoitus putosi WRC2-luokan kärkisijalta neljänneksi.