Toyotan WRC-tiimi on kerännyt arvokasta dataa tulevan hybridiralliautonsa testeistä. Rallin MM-sarja siirtyy hybridiaikakaudelle ensi vuonna,
Viime kaudella rallicrossin MM-sarjassa kertarysäyksellä lajin huipulle noussut Juha Rytkönen päättää pitkän kilpailutaukonsa ensi viikonloppuna
Entisen formulatähti Nico Rosbergin johtama tiimi valloitti jälleen uuden Extreme E -sarjan osakilpailun, kun tällä
Perjantaina ja lauantaina kurvailtu Länsirannikon ralli päättyi SM1-luokassa ajavien Kalle Markkasen ja Kristian Temosen osalta
Safari-rallin järjestäjät ovat julkistaneet osallistujalistan kilpailuun, joka palaa kesäkuussa rallin MM-sarjan ohjelmaan 19 vuoden tauon
Länsirannikon ralli käynnisti Liedon ympäristössä rallin SM-sarjan kesäkauden. Kaikkein tasaisin voittokamppailu käytiin SM2-luokassa, jossa Mitsubishi-kaksikko
Tulokaskuski Aleksi Röyhkiö, 20, onnistui nousemaan tunnetusti kovaan SM1-luokan kärkiryhmään heti kesäkauden alkajaisiksi, kun rallin
Juha Salo ei saanut odottamaansa onnistumista lauantaina päättyneessä Länsirannikon SM-rallissa, joka käynnisti SM-sarjan kesäkauden. Salo
Emil Lindholm ja kartanlukija Reeta Hämäläinen eivät pystyneet taistelemaan voitosta lauantaina päättyneessä Länsirannikon SM-rallissa. Lindholm
Mikko Heikkilä pääsi lauantaina juhlimaan uransa toista voittoa rallin SM-sarjan SM1-luokassa. Talvikauden päätöskisan Kouvolassa voittanut