Rallin SM-sarjan kuskilta hurja ulosajo, auto aivan rusinaksi (kuva) – ”Aika karusellihan se oli”

Kalle Markkanen
Kalle Markkanen. Kuva: Jenni Kuisma
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Perjantaina ja lauantaina kurvailtu Länsirannikon ralli päättyi SM1-luokassa ajavien Kalle Markkasen ja Kristian Temosen osalta lyhyeen, sillä miesten Skoda R5 päätyi perjantain toisella erikoiskokeella peltoon volttien siivittämänä.

Perjantaina ajettiin kolme asvalttierikoiskoetta, joista ensimmäiselle Markkanen ja Temonen ajoivat hyvän ajan ollen luokkansa viidensiä vain muutaman sekunnin luokan kärkeä perässä. Toinen erikoiskoe Ohensaari koitui miesten rallille kohtalokkaasti.

– Ekalle pätkälle tuli hyvä aika eikä oltu kuin puoli sekuntia Teemu Asunmaata  perässä. Toisen erikoiskokeen alkupäässä pitkä vasen meni vain leveäksi ja sitten meistä tuli Kristianin kanssa matkustajia, kun pelto kutsui. Aika karusellihan se oli, kertasi Markkanen.

Auto vaurioitui sen verran pahasti, että lauantaille ei miehillä ollut mitään asiaa ja nyt tallissa keskitytään auton korjaamiseen ennen seuraavaa koitosta Pohjanmaalla kesäkuussa.

– Näitä uloajoja sattuu, mutta tästä opitaan ja tullaan vahvempina takaisin. TGS Worldwiden koko henkilökunnalle myös iso kiitos kaikesta avusta ennen kisaa ja myös ulosajon jälkeen. Todella ammattimaista toimintaa, Markkanen kiitteli.

Alla Rallirinki-nimisessä Twitter-ryhmässä julkaistu kuva, jonka on napsaissut Tapio Lehtonen.

Länsirannikon rallin voittoon kurvaili Mikko Heikkilä ennen Teemu Asunmaata ja Emil Lindholmia. Rallin SM-sarja jatkuu 18.-19.6. ajettavalla Pohjanmaa-rallilla.

Lue myös nämä