Tänak ajoi toki tasaisen kisan ja sijoittui lopulta neljänneksi, mutta kärjen kyytiin ei ollut mitään asiaa. Se lienee varmaa, että Ruotsin MM-rallissa virolaistähden vauhti on täysin eri luokkaa.
Viime kaudella Tänak ajoi M-Sport Fordin kalustolla Uumajassa ykköseksi. Talvirallin voitto napsahti myös Hyundailla vuonna 2021, kun Tänak oli paras Rovaniemellä. Toyotan ratissa Tänak puolestaan juhli Ruotsin rallin voittoa kaudella 2019, joten lumiset olosuhteet sopivat miehelle erinomaisesti.
– Ruotsissa on lähinnä kyse puhtaasta suorituskyvystä. Tiet ovat helppoja ja nopeita, eikä autoille tule isoa taakkaa. Silloin on helppo keskittyä ajamaan vain mahdollisimman kovaa, Tänak summaa.
– Uumajassa on ollut aiemmilla kerroilla hyvät olosuhteet, ja toivon, että tälläkin kertaa on isot lumipenkat ja jäiset tienpohjat. Lumipenkat nimittäin tuovat enemmän turvaa kuin riskiä. Niitä voi käyttää hyödykseen, kun hakee rajoja, mutta jos penkka imaisee, niin sitten ollaan jo rajojen yli.
Ruotsissa ajetaan myös pätkiä pimeässä. Lumi kuitenkin tuo lisää valoa moneen muuhun kisaan verrattuna.
– Toki pimeässä ajettavat pätkät ovat aina pieni haaste, kun aina ei näe kovin hyvin ja kyseessä on enemmänkin valojen show. Toisaalta lumi antaa hyvää heijastetta, joten on se Ruotsissa helpompaa kuin esimerkiksi mutaisessa Walesissa, Tänak pohtii.
Selvää on, että MM-taiston kannalta pahimpia haastajiaan paremmalta lähtöpaikalta lähtevä Tänak tähtää Uumajassa korkealle.
– Tavoite on suoriutua mahdollisimman hyvin. Voitimme Ruotsissa viime vuonna, joten teemme kaikkemme, että voimme tälläkin kertaa taistella kärjessä.
Ruotsin MM-ralli starttaa torstai-iltana Uumajan keskustan liepeillä ajettavalla yleisöerikoiskokeella.