Niko Mäkinen. Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs

Niko Mäkisellä jäi jälleen vaihdekeppi käteen testeissä – “Pitää ottaa hellemmät otteet käyttöön”

Tykkää uutisesta

Tulevana viikonloppuna Suomen rallitähdistö kokoontuu lakeuksille, perjantaina Seinäjoelta starttaa kauden viides SM-osakilpailu. Laihialainen, Ford Motorcraft Rally Teamia edustava Niko Mäkinen lähtee hakemaan kotikisasta uransa ensimmäistä voittoa.

Mäkinen ja kartturi Jarno Ottman aloittivat tällä kaudella hedelmällisen yhteistyön, kaksikko on ajanut viime kisaa lukuun ottamatta palkinnoille.

– Kouvolassa kisa päättyi mossahdukseen, turbon ahtoputki irtosi ja keskeytettiin. Pohjanmaa Rallia varten haettiin tuntumaa maanantaina, mutta päästiin ajamaan vain kaksi kertaa, kun jäi vaihdekeppi käteen. Oli jo toinen kerta kun saan sen riuhtaistua irti, pitää ottaa hellemmät otteet käyttöön. Hyvä että se katkesi nyt eikä rallissa, kertoo Mäkinen.

Pohjanmaa Ralli starttaa Seinäjoen keskustasta perjantaina illansuussa, tuolloin ajetaan alkulämmittelynä kaksi erikoiskoetta. Lauantaina otetaan kuskeista tosissaan mittaan kuudella vauhdikkaalla pätkällä. SM3-luokassa toisena oleva Mäkinen on luottavaisena, ainoa huolenaihe on lähtönumero. Erikoiskokeet ovat liukkaita, joten ensimmäiset autot joutuvat puhdistamaan reittiä irtosorasta.

– Jälleen lähetään numerolla kaksi (myös Kouvolassa SM3-luokka lähti ensimmäisenä) , joten se tuo oman vaikeutensa ajaa ykköspytystä. Täysillä on mentävä ja riskirajaa nostettava, jos halutaan voittaa. Mutta näillä eväillä me kisaan lähdetään, vain voitto kelpaa, Mäkinen naulaa.

Mäkisen keskeytettyä ja jäätyä pisteittä Kouvolassa, sarjatilanne kiristyi. Eroa kolmantena olevaan Samuli Vuorisaloon on vain piste.

Tilanne SM3-luokassa 4/7

1) Jaro Kinnunen 88,0p
2) Niko Mäkinen 55,0p
3) Samuli Vuorisalo 54,0p
4) Jussi Lindberg 46,0p
5) Henri Hokkala 40,0p

Lue myös:

Rallilupaus Röyhkiön ajaminen meni riehumiseksi – “Jatkossa tiedetään, mitä tehdään tois... AKK Driver Academyn valmennustiimin 18-vuotias Aleksi Röyhkiö saavutti viime viikonvaihteessa ajetusta Pohjanm...
Pohjanmaa-rallin onnettomuudesta aloitettu esitutkinta Pohjanmaan poliisilaitos tiedotti tiistaina, että se on aloittanut esitutkinnan viikonloppuna Pohjanmaa-rallis...
Hylkäyksestä pettymys Henrik Pietariselle – “Sääntöjen tuntemuksessa ei ole aukkoja̶... Tuusulalainen Henrik Pietarinen on tällä rallikaudella ollut ainoa kuljettaja, joka on pystynyt ajamaan kaikis...
Koski-Lammilla hurja ulosajo – kartturilta murtui solisluu ja kylkiluita Heikki Koski-Lammin ja kartanlukija Kari Luoman kamppailu loistavasta tuloksesta Pohjanmaa-rallissa päättyi ra...
Jere Pensas avasi voittotilinsä rallin SM-sarjassa – “Lopputulos on hieno yllätys”... Rallin SM-sarjan V1600-luokan Suomi cupin mitalia jahtaava Laihian Jere Pensas (18) päästeli luokkavoiton laua...
Marko Mänty romutti autonsa korinvaihtokuntoon – “Yleisö sai mitä tuli katsomaan”... Kuuden erikoiskokeen mittaiseksi kutistuneen Pohjanmaa Rallin voitosta ajettiin SM1 -luokassa ennen näkemätön ...
Henri Hokkala ajoi uran avausvoiton – “Vihdoin palaset loksahtivat paikoilleen” Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu, SM Pohjanmaa-ralli, ajettiin kaksipäiväisenä Seinäjoen alueen haas...
Jani Luhtaniemellä katkeransuloinen kisa Pohjanmaalla – “Tämä on rallia” Jani Luhtaniemi sijoittui neljänneksi Seinäjoella ajetussa SM Pohjanmaa Rallissa. Tulos on Ford Motorcraft Ral...
Tykkäykset