Hannu´s Rally Teamin Peugeot-kaksikko Juha Salo ja Topi Luhtinen hakevat tulevana viikonloppuna Seinäjoelta samanlaista ehjää kokonaisuutta, joka toi ralli SM-sarjan edellisessä osakilpailussa Kouvolassa rohkaisevan viidennen sijan.
Salo sanoo, että SM1-luokan ja yleiskilpailun viides sija ei sijoituksena häntä tyydytä, kun tavoite on ajaa voitoista ja palkintopallisijoituksista.
– Tavoitteemme on Seinäjoella jatkaa siitä, mihin Kouvolassa jäätiin. Pitää vetää vaan niin kovaa kuin pystyy. Ei siinä sen kummempaa taktiikkaa tarvitse miettiä, Salo summaa.
– Etelä-Pohjanmaan tiestö on tunnetusti nopeaa, se sisältää pitkiäkin suoria, joita seuraa tiukat mutkat tai risteys. Kouvolassa ajettiin hieman saman tyyppisillä teillä ja löysimme myös Kanta-Hämeestä yhden vastaavanlaisen testitien, jossa pääsimme treenaamaan risteysajoa.
Salo sanoo, että kalusto ja miehistö ovat valmiina taistelemaan kauden parhaasta tuloksesta.
– Automme toimii hienosti ja se on säädöiltään kunnossa. Meidän kokonaisuuteen sopii mahdollisimman kesäiset ajo-olosuhteet, joten toivon viikonlopulle lämpöä ja auringonpaistetta.
Salo kertoo kokeilleensa testeissä myös erityylisten ajotapamuutoksien vaikutusta lopputulokseen.
– Taistelu ralli SM-sarjassa on nyt niin kovaa ja tasaista, että kaikki sekunnin kymmenykset ratkaisevat. Pienet muutokset ajotekniikkaani ovat tuottaneet tulosta ja niitä asioita on tässä kahdessa lyhyessä testissä hierottu vielä paremmin kohdilleen. Hyvillä fiiliksillä lähdemme Seinäjoelle kilpailemaan.
SM Pohjanmaa-ralli ajetaan tulevana perjantaina ja lauantaina Seinäjoen ja lähikuntien alueella.