Tiimin kuskeista varsinkin Gregoire Munster on täysin untuvikko lumiolosuhteissa ykköskaliiberin autolla. Myöskään ranskalaisen Adrien Fourmaux’n kokemus ei päätä huimaa talvisissa olosuhteissa.
Tallipäällikkö Richard Millener on kuitenkin varovaisen toiveikas. Tiimipomo toivoo kuskeiltaan malttia, sillä niin sanotusti hitaastikin kiiruhtamalla voi MM-sarjassa ajaa kelpo tuloksia.
– Minulla ei ole epäilystäkään, etteivätkö kuskimme ja tiimimme voisi toistaa suorituksemme Monte Carlosta. Odotan innolla, mihin yllämme Ruotsissa, Millener sanoo.
Monte Carlossa Fourmaux ajoi tasapainoisen kisan jälkeen viidenneksi. Myös Munster oli kelpo vauhdissa, mutta homma tyssäsi harmilliseen lipsautukseen kuudennelta sijalta kisan 12. erikoiskokeella.
– Meillä oli hyvät testit, joissa molemmat kuskit pääsivät ajamaan yli 200 kilometriä päivän aikana. Testitiimimme teki hienoa työtä ja antoi kuljettajillemme parhaat lähtökohdat kisaa varten, Millener korostaa.
Millener ei itse pysty matkustamaan Ruotsin ralliin, sillä britin vaimo Anna Louise Rudd on viimeisillään raskaana. Pariskunnan toisen pojan laskettu aika on Ruotsin rallin aikana.
– Se on minulle vaikeaa, kun joudun katsomaan kisaa sivusta Britanniasta käsin. Se johtuu siitä, että meidän toisen lapsemme laskettu aikaa osuu juuri kisan kohdalle, Millener vahvistaa.
– Olen kuitenkin varma, että korvaajani, eräs tietty Malcolm Wilson, on enemmän kuin kyvykäs huolehtimaan asioista paikan päällä, Millener jatkaa viitaten M-Sportin nokkamieheen.
Ruotsin ralli starttaa torstaiaamuna ajettavalla testipätkällä. Torstai-iltana Uumajasta alkavassa kisassa on luvassa yhteensä 18 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 300 kilometriä.