Rallicrossin MM-kauden kolmas osakilpailu päättyi ranskalaiskonkari Sebastien Loebin juhliin Belgiassa sunnuntaina.
Peugeot-kuljettaja Loeb, 44, nappasi toisen voittonsa rallicrossin MM-sarjassa saatuaan loistavan startin finaalissa. Loeb ampaisi kärkeen ja saapui ensimmäisenä myös maaliin, vaikkei itse uskonut voittavansa kilpailua.
– Luulin, että Mattias (Ekström) oli jo käynyt jokerikierroksella ja että taistelen kakkossijasta. Viimeisessä mutkassa hän menikin jokerikierrokselle ja voitin. En odottanut sitä, joten se oli uskomaton tunne, Loeb fiilisteli.
Loeb vei ykkössijan neljän kymmenyksen erolla Volkswagen-kuljettaja Petter Solbergiin. Peugeot’n Timmy Hansen otti kolmossijan ennen Ekströmiä. Kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanut Johan Kristoffersson joutui tyytymään viidenteen sijaan.
Loeb nousi MM-pisteissä toiseksi yhdeksän pisteen päähän Kristofferssonista. Solberg on MM-taulukossa kolmantena.
– Olimme saaneet jo kaksi palkintosijaa tällä kaudella, joten oli hienoa jatkaa hyvää virettä ja voittaa täällä. Tämä on upea saavutus, ja olen erittäin onnellinen koko tallin puolesta. He ansaitsivat tämän, Loeb hehkutti.
Marcus Grönholmin johtaman GRX-tallin kuljettajat Niclas Grönholm ja Timur Timerzjanov selviytyivät jälleen semifinaalilähtöihin, joista eivät pystyneet lunastamaan paikkaa finaaliin. Grönholm sijoittui välierässään neljänneksi ja venäläinen Timerzjanov kuudenneksi. Grönholm on MM-sarjan pistetaulukossa seitsemäntenä.
Kauden neljäs osakilpailu ajetaan Britanniassa 25. toukokuuta.