Kersantti Luhtaniemi lähtöviivalla armeijavuoden jälkeen – tavoittelee jopa mestaruutta

Jani Luhtaniemi. Kuva: Janne Pieviläinen

Rallin SM-sarjan avausosakilpailun Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallin ilmoittautuminen päättyi alkuviikolla. Listalta löytyy pitkästä aikaa myös tuusulalainen 22-vuotias Jani Luhtaniemi, jonka viime vuosi kului aivan muualla kuin ralliautossa.

– Viime vuosi kului armeijan palveluksessa, kun suoritin asevelvollisuuden Santahaminassa. Aluksi oli ajatuksissa ajaa muutama kisa inttivuoden aikana, mutta todettiin sen vievän sen verran aikaa ja resursseja, että hylättiin se suunnitelma, kertoo Luhtaniemi.

Joulukuussa siviiliin astelleen kersantti Luhtaniemen rallikausi 2020 piti alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaa helmikuun alussa Mikkelissä ajettavasta SM Vaakuna-Rallista, mutta toisin kävi.

– Onnekkaiden sattumien kautta meille avautui viime tingassa mahdollisuus ajaa myös Tunturi. Tästä iso kiitos KMS Racingille ja kaikille kumppaneillemme.

Luhtaniemen kartturina jatkaa Juha-Pekka Jauhiainen, joka on lukenut Luhtaniemelle nuotteja jo usean vuoden ajan. Kaksikon käskytettävänä on Ford Fiesta R2T, jolla he kisaavat kauden avauspisteistä 15 muun autokunnan kanssa.

Aivan ensimmäistä kertaa kaksikko ei starttaa Rovaniemen arktiseen seikkailuun, ja tiedossa on kisan kovuus sekä arvaamattomuus. Tästä syystä ralliin startataan varsin maltillisin odotuksin.

– Tunturiin lähtö tuli niin äkkiä, että testiä ei ehditä ajamaan lainkaan ennen starttia, ainoastaan torstaina Shakedown. Lähdetään ajamaan ihan vaan testinä, kun kaikki on periaatteessa ”taas uutta”, naurahtaa Luhtaniemi.

SM-sarjassa ajetaan tänä vuonna yhteensä kuusi osakilpailua, ja Luhtaniemen suunnitelmissa on ajaa koko sarja.

– Vaikka taukoa on ollut, tavoitteena on paras mahdollinen suoritus ja sillä haetaan hyvää sarjasijoitusta, ehkä jopa mestaruutta.

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö