
Tuusulalaisen rallikuljettaja Jani Luhtaniemen seitsemän kuukauden kisatauko on pian ohi. Seuraava startti on syyskuun viimeisenä

Rallin SM-sarjan avausosakilpailun Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallin ilmoittautuminen päättyi alkuviikolla. Listalta löytyy pitkästä aikaa

Isoin odotuksin kauden päätösosakilpailuun lähtenyt tuusulalainen Jani Luhtaniemi joutui pettymään, kun kisa päättyi ulosajoon lauantaiaamun

Ralli SM -sarjan SM3-luokassa kilpaileva Jani Luhtaniemi starttaa kauden viimeiseen osakilpailuun, SM TeijoTalot-ralliin, päättäväisenä ja

Jani Luhtaniemi sijoittui neljänneksi Ralli SM-sarjan kuudennessa osakilpailussa, Sastamalan ja Huittisten alueella ajetussa Enset SM-rallissa

Rallin SM-sarja jatkuu kesätauon jälkeen tulevana viikonloppuna Sastamalan ja Huittisten alueella järjestettävällä. SM3-luokassa kilpaileva tuusulalainen

20-vuotias rallikuljettaja Jani Luhtaniemi starttaa nälkäisenä kauden kolmanteen SM-osakilpailuun Joensuussa. Tavoitteena on pistetilin avaaminen ja

Jani Luhtaniemen SM-kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka vauhtia ja taitoa on riittänyt

Ford Motorcraft Rally Teamin Jani Luhtaniemen seuraava kisa on perjantaina alkava Ralli SM –kauden toinen

Jani Luhtaniemen ja Juha-Pekka Jauhiaisen Ralli SM –avaus Rovaniemellä päättyi suunniteltua aiemmin. Ford Motorcraft Rally














