Rautiainen ja Niclas Grönholm ylsivät yleiskilpailussa toiselle sijalle. Paremmin rallicrossista tunnetulle Grönholmille palkintosija oli ensimmäinen rallin SM-sarjassa.
– Tosi hauskaa tämä on. Tietysti oli paljon opeteltavaa, kun Niclaksella on ihan erilainen nuottikieli ja tapa sekä logiikka tehdä niitä. Kyllä se kävi ilmi jo testeissä, että mikä se logiikka on, mutta kun ralli alkaa, niin vaatii vähän aikaa, että pääsee sisään, Rautiainen sanoi Rallit.fille.
– Ei ollut ihan sataprosenttista meikäläisen suoritus tällä kertaa, mutta joka pätkän maaliin päästiin onneksi.
Rautiainen toimii tätä nykyä Kansainvälisen autoliiton FIA:n tehtävissä muun muassa rallin MM-sarjan osakilpailujen tuomaristossa. Aktiiviurallaan Rautiainen saavutti kaksi maailmanmestaruutta Niclaksen isän Marcus Grönholmin rinnalla.
Kartturilegendan mukaan isässä ja pojassa on yhtäläisyyksiä ralliauton ratissa.
– Tietynlainen samanlainen aggressiivisuus ja rohkeus heissä on. Kumpikaan ei kunnioita liikaa mutkia, vaan uskoo, että tiellä se pysyy, kun vaan painaa kaasun pohjaan. On heissä vähän samaa, mutta nuottikieli on ihan erilainen, Rautiainen sanoi.
Viime vuonna Rautiainen istui yhden rallin Grönholmin vieressä Italiassa, mutta Rally2-autossa visiitti oli ensimmäinen.
– Oli kiva päästä verestämään muistoja ja saada vähän päivitystä tähän päivään. Enhän minä tällaisessa Rally2-autossa ole ikinä istunut muuta kuin testissä. Tämä oli eka kisa näillä. Tosi hauskaa ja näki todella, millainen auto tämä on, Rautiainen kertoi.
– Auto on tosi looginen ajettava ja varma. Tehoa on ihan yllin kyllin ja huippunopeutta riittävästi. Myös alusta on aivan fantastinen. Ihan mahtavia laitteita.
Suurin hinku kartturin hommiin on kuitenkin jo laantunut. Rautiainen ei kuitenkaan tyrmää, etteikö voisi vielä silloin tällöin piipahtaa nuottivihkon äärellä.
– Täytän tänä vuonna 60 vuotta. Denis Giraudet on minua pari vuotta vanhempi (68-vuotias, toim. huom.), mutta oli vielä Montessa tällä kaudella. En sano, että ei ikinä, mutta Niclakselle ainakin pitää saada nyt vakituinen kartturi, jonka kanssa hän voi kehittää nuottia ja harjoitella. Pitää saada jatkumoa siihen tekemiseen, Rautiainen summasi.