Rovanperän suunnitelmissa on ajaa noin puolet tämän kauden MM-ralleista. Syyksi Rovanperä kertoi sen, että hän haluaa keskittyä tänä vuonna muihinkin asioihin ja nauttia enemmän vapaa-ajastaan kuten muut hänen ikäisensä nuoret aikuiset.
Rallikalenteri on kevyempi, mutta kisaviikonloppuja Rovanperällä on todella tiiviisti toukokuusta lähtien. Maailmanmestari kilpailee jopa neljässä eri autourheilusarjassa: MM-rallissa, Benelux-maiden Porsche Carrera Cupissa, Japanin Formula Drift -sarjassa ja käväiseepä hän myös Fujin 24 tunnin kestävyyskisassakin toukokuun loppupuolella.
Rovanperän tiivis kisaohjelma on herättänyt joissakin ihmetystä: miksi ihmeessä kalenteri on jo täynnä kisoja, vaikka kuskin piti ottaa iisimmin tänä vuonna?
Rovanperällä on tähän looginen selitys.
– Vapaan vuoden ideana oli ehdottomasti se, että saan enemmän aikaa tehdä muita asioita, jotka ovat mielenkiintoisia itselle. Ratahommat ovat sellaisia, ehdottomasti, Rovanperä perustelee Rallit.fille.
– Vaikka kisaviikonloppuja onkin paljon, niin viikko on aika paljon lyhyempi, kun ratakisoihin mennään vain viikonlopuksi. Lisäksi se on uutta ja mielenkiintoista, niin siellä on vähän eri fiiliskin itsellä, rallimestari lisää.
Kilpaileminen Porsche Carrera Cupissa oli hieman yllättävä lisäys Rovanperän tämän vuoden ohjelmaan. Rovanperän suunnitelmana on ajaa kauden aikana neljässä osakilpailussa.
– Porsche Carrera Cup ja tiimi tulivat muutaman mutkan kautta tietoisuuteen ja kuulin, että siellä olisi hyvä paikka päästä ajamaan. Siksi valitsimme sen sarjan, Rovanperä sanoi.
Sarjassa ajetaan Porsche 911 GT3 Cup -kilpureilla, jollaista Rovanperä ei ole vielä kokeillut.
– Voi olla, että kalenterin takia joudumme ajamaan omat testit jossakin vaiheessa. Mutta varmaan pian pitäisi päästä ottamaan ensipuraisu autosta.
Porsche Carrera Cup Benelux -sarjassa ajetaan osakilpailuja Belgian ja Hollannin lisäksi myös Italiassa ja Itävallassa. Kauden avausosakilpailu on ohjelmassa ennen toukokuun puoliväliä Belgian Spassa. Kisa osuu samalle viikonlopulle Portugalin MM-rallin kanssa.
Kumpi kisa on merkattuna Rovanperän kalenteriin – Carrera Cup Spassa vai soraralli Porton seudulla?
– Sitä mä en vielä kerro, hymyilee Rovanperä, joka on voittanut kaksi edellistä Portugalin MM-rallia.