Rovanperällä on hommassa etulyöntiasema, sillä suomalaistähti johtaa MM-sarjaa 31 pisteen erolla ennen walesilaista. Rovanperä ja Evans jatkavat taisteluaan tittelistä tällä viikolla uudessa Keski-Euroopan MM-rallissa.
Toyota-kaksikko on hyviä työkavereita, mutta vapaa-ajalla ei parivaljakolla paljoa yhteistä ole. Toki samanlaisia luonteenpiirteitä kahdelta ralliammattilaiselta löytyy.
– Emme ole koskaan olleet mitenkään hirveän läheisiä, mutta hyvät välit meillä on aina ollut. Elfyn on aika samantyyppinen kuin minäkin, Rovanperä totesi.
– Hän on aika rauhallinen ja viihtyy omissa oloissaan. Hyvin me tulemme juttuun, jos jotakin jutellaan. Emme toki kovin läheisiä ole.
Uransa toista mestaruutta janoava Rovanperä ei usko, että kaksikon välille syttyy minkäänlaista henkistä sodankäyntiä.
– Elfyn on ihan huumorimiehiä, mutta ei ehkä niinkään kilpailujen aikana. Hän on silloin tosi keskittynyt. En usko, että mitään sellaista (henkistä sodankäyntiä) tulee. Ei meitä kumpaakaan kiinnosta sellainen. En ole ajatellut psyykata, Rovanperä naureskeli.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan oletettavasti likaisella asvaltilla, joten Rovanperän lähtöpaikka ensimmäisenä autona on täydellinen. Voitto kiinnostaa, mutta päätavoite on peilata vauhtia Evansiin.
-Totta kai voittotaistelussa kiinnostaa olla mukana, kun on hyvä lähtöpaikka asvalttiralliin. Silti Elfyniä vastaan ajetaan ihan täysin. Ainakin Hyundait ovat shakedownin perusteella jälkeen aika nopeita. Meidän automme ei tuossa paskaisella ihan tunnu olevan niin hyvä, Rovanperä summasi.
– Testit olivat ihan kuivalla ja puhtaalla tiellä. Nyt testipätkällä ei tuntunut ihan parhaalta. Pääasia on, että tiimikavereihin verrattuna olemme ihan hyvässä vauhdissa.
Toisaalta Rovanperällä ei ole minkäänlaista painetta voittaa tai olla edes palkintopallilla, kunhan Evans pysyy takana.
– Kyllähän se sinänsä on parempi tilanne kuin esimerkiksi joku pakkovoitto. Totta kai lähdetään ajamaan sen mukaan, mitä Elfyn tekee. Se riittää, jos olemme saamassa enemmän pisteitä kuin hän. Niihin sijoituksiin olisin ihan tyytyväinen. Sitten se on ihan sama, mitä muut tekevät, Rovanperä naulasi.
– Jos olemme rallin voittotaistelussa lisäksi mukana, niin totta kai siitä taistellaan omalla ajolla kuten aina. Silti Elfyniin pitää verrata koko ajan.
Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy torstaina iltapäivällä Tshekin pääkaupungin Prahan lähettyvillä ajettavalla yleisöpätkällä.
Katso alapuolelta Keski-Euroopan MM-rallin testierikoiskokeen parhaat palat.