Kalle Rovanperältä huima tasonnosto – tallipomo Latvala kertoi, mistä se johtui

Toyotan Kalle Rovanperä ylsi pitkästä aikaa pohja-aikavauhtiin rallin MM-sarjassa Monte Carlon osakilpailussa lauantaina.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä oli hankalan perjantain jälkeen lauantain toiseksi nopein kuski vain 0,9 sekuntia tiimikaveri Sebastien Ogieria hitaampana. Kokonaistilanteessa Rovanperä on neljäntenä reilut kaksi minuuttia kärkimies Ogierin takana.

Edellisen kerran Rovanperä oli ajanut pohjat MM-rallissa viime syyskuun Kreikan osakilpailussa, jonka hän myös voitti. Tällä kertaa voittotaistoon ei enää neljän sunnuntain pätkän aikana ole mahdollisuutta nousta, mutta tasonnosto oli silti huima.

– Muutimme vähän autoa iltahuollossa ja ilmeisesti se meni parempaan suuntaan. Oli itselle heti aamusta helpompi päästä sen kanssa sinuiksi ja ajaa omalla ajotyylillä, Rovanperä totesi.

– Yritin myös sopeutua autoon. Siinä hommassa on varmasti kaikilla vielä opettelemista. Huomattavasti on paremmat fiilikset tänään kuin aiemmin kisan aikana. Ihan positiivinen päivä. Oli mukavaa päästä normaaliin omaan ajoon.

Kolmannella sijalla rallissa ajava Fordin Craig Breen on Rovanperästä 37,8 sekunnin päässä. Rovanperä saavutti irlantilaista lauantaina rutkasti, mutta sunnuntain erikoiskokeilla aikaeroa on melko hankala ottaa kiinni.

– Ei voi ihan hirveästi hullutella. Varsinkin kun (Elfyn) Evans tippui edestä pois, niin nyt ollaan tuomassa merkkipisteitä. Huomenna on kuitenkin tuttuja pätkiä kaikille, joten 38 sekuntia on vaikea ajamalla ottaa kiinni, Rovanperä tunnusti.

Suomalaistähti ei suostunut kertomaan, mitä GR Yaris Rally1 -autossa oli säädetty, jotta pohja-aikavauhti löytyi. Tallipomo Jari-Matti Latvala valotti hieman salaisuuden verhoa.

– Muutimme vähän lukkoasetuksia ja jousitusta. Ne tuntuivat nyt osuvan kohdilleen ja antoivat hänelle itseluottamusta. Nyt kun se auto on tehnyt, mitä hän haluaa, on tullut myös luottoa tekemiseen, Latvala summasi.

– Kalle on huippunopea oppimaan ja se on nyt nähty rallin aikana. Hän on pystynyt kääntämään kokonaan uuden sivun myös ajamisessa.

Vaikka Rovanperän vauhti on löytynyt, kehottaa tallipomo suojattiaan malttiin.

– Eihän huomenna kannata riskejä lähteä ottamaan. Huomenna on vaikeampi tuollaisia isoja eroja ajaa kiinni. Tänään oli mahdollisuuksia tehdä eroja, kun oli lunta ja jäätä. Huomenna on kuuraa siellä Powerilla, mutta ei sitä ole välttämättä kovin paljon, Latvala sanoi.

– Sama osuus on ajettu perjantaina, joten voi olla vaikeaa tehdä eroa. Kallen kannalta on järkevintä keskittyä ajamaan ehjä päivä huomenna, jotta saadaan hyvä alku kaudelle.

Katso Rallit.fin analyysi kisasta lauantain aamulenkin jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2284,397605″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat