Toyotan julkistuksen jymypaukku oli se, että kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ajaa ensi vuonna vain noin puolet kauden kisoista. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei Rovanperä puolusta mestaruuttaan kaudella 2024.
Lue myös: Kalle Rovanperältä raju ratkaisu! Suomalaistähti ei puolusta maailmanmestaruuttaan
Suomalaistähti rustasi nimikirjoituksensa monivuotiseen jatkosopimukseen. Ensi vuonna Rovanperä vetää valikoiduissa kisoissa, mutta vuonna 2025 hän tulee jälleen MM-sarjaan täyden kauden ohjelmalla. Sopimus on poikkeuksellinen, mutta näin nuori mestari saa hieman ladata akkujaan.
Lue myös: Näin Kalle Rovanperä perusteli yllättävää päätöstään
Rovanperän manageri Timo Jouhki taustoitti Ilta-Sanomille, että Rovanperän uusi kontrahti on kaksivuotinen ja siihen kuuluu optioita lisävuosista.
Samalla Toyota julkisti myös Elfyn Evansin, Takamoto Katsutan ja Sebastien Ogierin jatkosopimukset. Ainoastaan Rovanperän yhteydessä puhuttiin monivuotisesta sopimuksesta, joten Evansin, Katsutan ja Ogierin kontrahdit kattavat tähän tietoon vain ensi kauden.
Evans on ensi vuonna Toyotan ykköskuljettaja, joka lähtee taistelemaan kuljettajien maailmanmestaruudesta. Tänä vuonna Evans taipui mestaruustaistossa Rovanperälle ja otti kolmannen kerran urallaan MM-hopeaa.
Walesilainen saa kovan vastuksen Hyundain leiristä, mistä löytyvät mestaruutta janoavat Thierry Neuville ja Ott Tänak. Kolmikosta mestaruuteen on aiemmin yltänyt vain Tänak, joka nappasi isoimman pystin kaudella 2019 Toyotalla.
Japanilaiskuljettaja Katsuta saa ensi vuonna enemmän vastuuta Toyotalta, sillä hän ajaa nyt ensimmäistä kertaa kauden jokaisessa osakilpailussa valmistajien MM-pisteistä. Katsuta on kilpaillut jo useamman vuoden Toyotan ykköskaliiberin kilpurilla, mutta häntä on ajatettu enimmäkseen tehdastiimin ulkopuolella. Tänä vuonna hän edusti Toyotan ykkösnyrkkiä niissä kisoissa, joissa Ogier ei ollut mukana.
Katsuta sijoittui tänä vuonna MM-sarjan loppupisteissä seitsemänneksi. Hän näytti loistavaa vauhtia viikonloppuna ajetussa Japanin MM-rallissa, jossa hän ajoi peräti yhdeksän pohja-aikaa ja sijoittui lopulta viidenneksi.
Urallaan kahdeksan maailmanmestaruutta voittanut Ogier jakaa ensi kaudella Rovanperän kanssa ajovastuuta tallin kolmannessa Toyota GR Yaris Rally1 -autossa. Ogier on kilpaillut osa-aikaisesti MM-sarjassa kaudesta 2022 lähtien.
MM-kausi 2024 käynnistyy tammikuussa ikonisella Monte Carlon rallilla.