Alla on voitto Portugalin MM-osakilpailusta toukokuussa sekä kolmas sija Sardinian soralta kesäkuun alussa. Molemmissa ralleissa Rovanperä kärsi aura-auton roolistaan, mutta onnistui napsimaan isot pistepotit.
Myös Keniassa sarjan kärkimies joutuu ensimmäisenä autona reitille perjantaina, mutta legendaarisessa Safari-rallissa irtosoran auraajan rooli ei ole niin merkitsevässä roolissa. Kenian haastavissa olosuhteissa on enemmänkin kyse selviytymisestä.
Viime juhannuksena Rovanperä onnistui ajamaan Keniassa voittoon, mutta vuonna 2021 nuori suomalainen sai kokea kisan rajun luonteen. Rovanperä jäi kiinni juoksuhiekkaan ja joutui keskeyttämään.
– Odotan innolla, että pääsemme taas Keniaan. Olen nauttinut kisasta molemmilla kerroilla. Jo vuonna 2021 ajo sujui hyvin, kunnes juutuimme hiekkaan. Viime vuonna saimme erityisen tuloksen sekä minulle että tiimille, Rovanperä sanoo viitaten edelliskauden Toyotan neloisvoittoon Keniassa.
– Keniassa homma riippuu paljon siitä, millainen keli on. Olosuhteet voivat vaihdella vuosien välillä todella paljon. Sen takia ralli on aina iso haaste, mutta sen pitäisi sopia meille hyvin.
Koko kauden Rovanperän kisataktiikka on ollut kypsä. Puolustava maailmanmestari ei lähde väkisin runnomaan voitoista, jos tuntuu siltä, että ykköstilaa varten on otettava liian suuria riskejä.
– Katsotaan ensin, mitkä lopulliset olosuhteet kisan aikana ovat. Toivottavasti voimme taas ajaa vahvan viikonlopun ja saada ison potin pisteitä MM-sarjaa ajatellen, Rovanperä suunnittelee.
Tämän hetken sääennusteen mukaan Kenian rallin keskuspaikan Naivashan kaupungin ympäristössä on luvattu pieniä sateita käytännössä joka päivä tällä viikolla, mutta isompia sateita ei ole luvassa. Jos kuitenkin sataa, se muuttaa pehmeät hiekkaerikoiskokeet heti mutaisiksi.
Kenian MM-ralli käynnistyy keskiviikkona testierikoiskokeella. Torstaina ajetaan noin viiden kilometrin mittainen yleisöerikoiskoe lähellä Kenian pääkaupunkia Nairobia. Yhteensä rallissa on ohjelmassa 19 pikataivalta ja noin 356 EK-kilometriä.
Katso alapuolelta, mitä Kenian MM-rallissa on luvassa.