Kaudella 2019 mukana oli neljä tiimiä, mutta Citroen veti töpselin irti seinästä vuoden lopussa.
Uusien Rally1-hybridisääntöjen piti houkutella MM-sarjaan mukaan uusia valmistajia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että yksikään automerkki ei ole edes lähellä liittymistä WRC-karkeloihin mukaan.
Ongelma ei ole uusi. Viimeksi MM-sarjassa nähtiin enemmän kuin neljä automerkkiä kaudella 2005.
FIA:n tuore presidentti, itsekin rallitaustaa omaava Mohammed Bin Sulayem ei usko, että tallien määrä lisääntyy ihan lähitulevaisuudessa.
– Meidän on aloitettava puhtaalta pöydältä, eikä etsiä mitään laastariratkaisua. Asiaa on tarkasteltava isossa mittakaavassa. Meidän on sitoutettava autonvalmistajia, Bin Sulayem sanoo Dirtfishin sivuilla.
– Valmistajia on kuunneltava. En syytä FIA:aa, mutta sen sanon, että tämän on oltava yhteinen hanke FIA:n, WRC-Promoottorin ja autonvalmistajien kesken. Myös hallitusten edustajia on sitoutettava mukaan.
Itse 14 kertaa urallaan Lähi-Idän rallimestaruuden voittanut Bin Sulayem korostaa, että hän on puhunut samasta asiasta jo 30 vuotta.
– Minulla meni 30 vuotta, että sain ääneni kuuluviin, mutta en halua, että MM-sarjalla menee toiset 30 vuotta. Meillä ei ole niin paljon aikaa, FIA:n nokkamies paaluttaa.
– Toimintaympäristö muuttuu ja me olemme paineiden alaisena. Autonvalmistajien sitouttaminen ja kuunteleminen on avainasemassa. Ei meillä ole kuitenkaan mitään taikasauvaa, jolla asiat järjestyvät vuodessa tai kahdessa. Tämä on pidempi prosessi.