EK5-6: Konkari otti ohjat käsiinsä SM-rallissa – kärkitaisto käy kuumana

Juha Salo yrittää päättää pitkän kuivan kautensa rallin SM-sarjassa.
Juha Salo
Juha Salo. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Salo on kiinni Lahden SM-rallin kärkipaikassa, kun neljä erikoiskoetta on ajamatta. Konkarikuljettaja otti ykköstilan haltuunsa Neroskulman pätkällä, jolla hän kellotti pohja-ajan 2,7 sekunnin erolla Lauri Joonaan.

Neroskulmaa ennen ajetulla Avuksen pikataipaleella Salo ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.

– Ei ollut ihan sellaista rytmiä, mikä pitäisi olla. Mutta katsotaan, mihin se riittää. Mikään pätkä ei ole tuntunut aivan puhtaalta, mutta ajat ovat olleet ihan jees, Salo summasi Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetyksessä.

Salon edellisestä SM-rallivoitosta on vierähtänyt jo neljä vuotta. Nyt hänellä on mahdollisuus pistää tilastonsa uuteen uskoon, sillä hänellä on kokonaistilanteessa 6,3 sekunnin etumatka Joonaan.

Myös Teemu Asunmaa on yhä mukana taistelemassa huippusijoituksista. Asunmaa ajaa kolmantena 7,8 sekunnin päässä Salosta.

Roope Korhonen oli kärjessä vielä viidennen erikoiskokeen jälkeen, mutta Neroskulman pätkällä laukaalainen jäi peräti 17 sekuntia Salon pohjista. Näin Korhonen putosi kokonaistilanteessa neljänneksi 15,4 sekunnin päähän ykköspaikasta.

Jari Huttusella on ollut epäkiitollinen tehtävä Lahden SM-rallissa, sillä hän on joutunut ajamaan sorateille ensimmäisenä ajolinjat historic-autojen jälkeen. Kisassa viidentenä oleva Huttunen on jäänyt kärjestä puoli minuuttia.

– Ei ole sellainen syöttö päällä, että pystyisi menemään. Vähän tuskastuttaa, kun ei kerkeä, Huttunen totesi.

Lahden SM-rallissa ajetaan lauantaina vielä neljä erikoiskoetta.

Lahden SM-ralli, tilanne EK6/10 jälkeen:

 1. Juha Salo         Skoda 35.54,4
 2. Lauri Joona       Skoda    +6,3
 3. Teemu Asunmaa     Skoda    +7,8
 4. Roope Korhonen    VW      +15,4
 5. Jari Huttunen     Skoda   +30,2
 6. Anssi Rytkönen    Skoda +1.32,7
 7. Henri Hokkala     Ford  +1.39,9
 8. Heikki Kovalainen Skoda +1.46,5
 9. Mikko Eskelinen   Ford  +1.52,4
10. Benjamin Korhola  Ford  +2.06,5
11. Ville Hautamäki   Mitsu +2.17,1
12. Arttu Lähdeniemi  Mitsu +2.25,2
13. Konsta Saarinen   Mitsu +2.31,3
14. Pekka Keski-Korsu Ford  +2.41,7
15. Tuomas Välilä     Ford  +3.07,6

Lue myös nämä

  • Uusimmat