Toyotan Elfyn Evans oli hereillä Katalonian MM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella perjantaiaamuna.
Evans jätti kaikki muut WRC-kuljettajat selvästi taakseen Vilaplanan pikataipaleella. Walesilaiskuljettaja löi toiseksi sijoittuneen Hyundain Thierry Neuvillen 5,1 sekunnilla. Merkittävintä oli se, että Evans jätti tallikaverinsa Sebastien Ogierin 8,1 sekunnin päähän.
Ogierilla on tilaisuus ratkaista tämän kauden mestaruus Espanjassa, mutta Evansilla on vielä mahdollisuus siirtää mestaruustaiston ratkaisu kauden päätöskilpailuun Monzaan.
– Auto toimi hyvin. Alamäkiosuudella ajoin aivan rajoilla muutamassa paikassa, mutta kaikki tuntuu hyvältä, Evans selvitti.
Toyotan Kalle Rovanperä jäi 10,4 sekuntia tallikaverinsa Evansin pohja-ajasta ja otti haltuunsa kuudennen sijan asvalttikilpailussa.
– Teimme eilen muutoksia autoon, joten säädöt ovat nyt paremmat. On kuitenkin vaikeaa sopeuttaa omaa ajotyyliä renkaisiin, Rovanperä raportoi.
Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta ajautui heti avauspätkällä ongelmiin Kataloniassa. Katsuta törmäsi mutkassa suojakaiteeseen, minkä vuoksi Toyota Yariksen etujousitukseen tuli pahoja vaurioita. Japanilainen pystyi nilkuttamaan autonsa maaliin, mutta kilpailupäivä päättyi hänen osaltaan avauspätkän jälkeen.
– En tiedä mitä tapahtui. En odottanut niin tiukkaa mutkaa. Pitää selvittää, miksi näin kävi, Katsuta harmitteli.
Perjantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.
Katso alapuolelta torstain testierikoiskokeen parhaat palat. Kilpailun tilanne ja aikataulu videon alla.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,390181″ ap mute ]
Katalonian MM-rallin tilanne EK1/17 jälkeen:
1. Elfyn Evans Toyota 10.16,9 2. Thierry Neuville Hyundai +5,1 3. Sebastien Ogier Toyota +8,1 4. Ott Tänak Hyundai +9,0 5. Dani Sordo Hyundai +9,2 6. Kalle Rovanperä Toyota +10,4 7. Adrien Fourmaux Ford +21,2 8. Nil Solans Hyundai +26,2 9. Gus Greensmith Ford +29,0 10. Oliver Solberg Hyundai +31,5
Katalonian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 14.10. 10.01 Testierikoiskoe: Coll de la Teixeta (4,31 km) Perjantai 15.10. 09.43 EK1: Vilaplana 1 (20,00 km) 11.21 EK2: La Granadella 1 (21,80 km) 12.42 EK3: Riba-roja 1 (14,21 km) 14.32 Huoltotauko 16.00 EK4: Vilaplana 2 (20,00 km) 17.38 EK5: La Granadella 2 (21,80 km) 18.59 EK6: Riba-roja 2 (14,21 km) Lauantai 16.10. 09.44 EK7: Savallà 1 (14,08 km) 10.37 EK8: Querol - Les Pobles 1 (19,17 km) 11.38 EK9: El Montmell 1 (24,40 km) 13.20 Huoltotauko 15.14 EK10: Savallà 2 (14,08 km) 16.07 EK11: Querol - Les Pobles 2 (19,17 km) 17.08 EK12: El Montmell 2 (24,40 km) 19.00 EK13: Salou (2,15 km) Sunnuntai 17.10. 08.00 EK14: Santa Marina 1 (9,10 km) 09.08 EK15: Riudecanyes 1 (16,35 km) 10.14 Huoltotauko 11.29 EK16: Santa Marina 2 (9,10 km) 13.18 EK17: Riudecanyes 2 (16,35 km) *Power Stage