Keskiviikkoiltana varmistui, että Britannia saa järjestettäväkseen rallin EM-sarjan osakilpailun kaudella 2024. Ceredigion-rallissa kilpaillaan walesilaisilla asvalttiteillä elo-syyskuun taitteessa.
Britannia ja Wales kuuluivat aiemmin rallin MM-sarjan vakiokalustoon, mutta saarivaltiossa ajettiin edellisen kerran Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaisen sarjan osakilpailu lokakuussa 2019.
Ensi syksynä edellisestä Walesin MM-rallista tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ei siis ihme, että EM-rallin saaminen otettiin riemulla vastaan.
– Tämä on fantastinen uutinen – ei pelkästään meille järjestäjille vaan etenkin paikallisille sidosryhmillemme ja kaupallisille yhteistyökumppaneillemme. Emme olisi tässä asemassa, jos emme olisi saaneet heiltä tukea, Ceredigionin ralliorganisaation puheenjohtaja Phil Pugh hehkuttaa.
Ceredigionin kreivikunta sijaitsee Länsi-Walesissa Irlanninmeren rannalla. Rallin keskuspaikkana toimii Aberystwythin kaupunki.
Ceredigionin rallilla ei ole pitkät perinteet, sillä asvalttikisa järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019.
– Olemme äärimmäisen ylpeitä, että meidät on hyväksytty mukaan arvostettuun ja pitkäaikaiseen kansainväliseen sarjaan, joka tuo lisää tuloja alueen matkailulle ja taloudelle sekä tarjoaa globaalia näkyvyyttä, Pugh iloitsee.
Rallin EM-sarjan nokkamies Iain Campbell kävi tarkastamassa Ceredigion-rallin järjestelyt aiemmin tänä vuonna, kun kisassa ajettiin muun muassa Britannian rallisarjan pisteistä.
– On hienoa tuoda rallin EM-sarja 28 vuoden tauon jälkeen takaisin Walesiin – maahan, jossa on upeat moottoriurheiluperinteet, Campbell sanoi.
Rallin EM-sarjan ensi kauden kalenteriin tehtiin muutoksia kovalla kädellä. Sarjassa ajetaan kaikkiaan kahdeksan osakilpailua, joista kolme on soraralleja ja viisi asvalttikisoja.
Kausi käynnistyy huhtikuussa Unkarin uudella sorakilpailulla. Tämän jälkeen pisteistä ajetaan toukokuussa Kanariansaarilla ja kesäkuussa Ruotsissa.
Heinäkuussa ohjelmassa ovat Viron ja Rooman osakilpailut. Tshekin perinteikäs kisa ajetaan Zlinin ympäristössä elokuun puolivälissä ennen Walesin asvalttikisaa. Kausi päättyy lokakuussa Puolassa, missä ajetaan niin ikään uusi kisa pikiteillä.