Neuville löi viimeistään Monten viimeisenä ajopäivänä kaikille muille luun kurkkuun ja otti yhden uransa komeimmista voitoista.
Neuville peittosi myös tallikaverinsa Ott Tänakin varsin selvästi ja otti kisasta täyden 30 pisteen potin.
Se antaa belgialaiselle loistavan perustan lähteä rakentamaan uutta mestaruustaistelua, vaikka toki Ruotsissa hän joutuu MM-sarjan johtajana tien avaajan rooliin.
Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboulilta kysyttiin, oliko Neuvillen voitto Montessa jonkinlainen voimannäyte.
– Kyllä, luulisin niin, Abiteboul vastasi Motorsportin mukaan.
– Hänellä on toki ollut aiemminkin isoja voittoja ja hän ollut lähellä mestaruutta, tallipomo jatkoi.
Abiteboul on ollut Hyundain tallipomo viime vuodesta lähtien. Hän on silti tietoinen suojattinsa historiasta, joka sisältää isojen voittojen lisäksi myös suuria pettymyksiä.
– Viime vuonna hän voitti kahdesti, mutta mahdollisuuksia oli ottaa enemmänkin voittoja. Se on totta, että kun hän pääsi viime vuonna lähelle noita voittoja, niin jotain tapahtui. Puhuimme nämä asiat läpi ja se oli mielenkiintoinen yhteenveto viime kaudesta, Abiteboul kertasi.
Epäonnistumisista puhuminen ei välttämättä ole helppoa. Itsekriittisyys on kuitenkin tärkeä taito.
– Haluan ajatella niin, että nämä ovat tärkeitä hetkiä kuljettajan elämässä. Asioiden läpi käyminen ei ole aina helppoa, mutta teimme sen silti, Abiteboul mietti.
Hyundain tallipomo uskoo, että viime vuoden pettymykset vahvistivat Neuvillea entisestään.
– Haluaisin uskoa, että se, mitä Montessa tapahtui, johtui myös siitä, että hän on nyt vahvempi persoona ja vahvempi kuljettaja kuin hän on vielä koskaan ollut, Abiteboul sanoi.