Lähteiden mukaan paikalliset kisajärjestäjät ovat jo täysin varmoja siitä, että rallin MM-sarjaa ajetaan ensi vuonna Paraguayssa.
Paikallinen media kirjoittaa, että Paraguayssa ajettaisiin rallin MM-osakilpailu elokuussa 2025. Rallin pääkallopaikkana toimisi Encarnación. Kyseinen pikkukaupunki on Itapúan hallintoalueen pääkaupunki, joka sijaitsee Argentiinan vastaisella rajalla. Rallia olisi tarkoitus ajaa ympäri kyseistä hallintoaluetta.
Medialähteiden mukaan asiasta on jo päätetty. Paraguayn presidentin Santiago Peñan johtama hallitus on päässyt rallin järjestämisestä sopimukseen rallin MM-sarjan promootioyhtiön kanssa. Sopimuksen on kerrottu kattavan vuodet 2025, 2026 ja 2027.
Asia ei ole tapetilla ensimmäistä kertaa. Kuten uutisoimme jo joulukuussa, on asiasta käyty jo ”presidenttitason neuvotteluja” pidempään.
Rallin MM-sarjan pitkän tähtäimen tavoitteena on ollut vallata enemmän alaa Etelä-Amerikasta. Jo aiemmin on kerrottu, että myös Argentiina voisi palata sarjan kalenteriin vuonna 2025, mikäli maan taloustilanne saadaan paremmalle tolalle.
Logistisessa mielessä olisi tietysti hyvä, jos Etelä-Amerikan kisat järjestettäisiin peräjälkeen. Tänä vuonna rallin MM-sarjaa ajetaan Etelä-Amerikan osalta vain Chilessä. Chile oli kalenterissa mukana myös viime vuonna.
Chilen MM-ralli ajetaan syyskuussa. Ensi vuonna tilanne voi hyvin olla se, että Paraguayssa ja Chilessä ajettaisiin kilpailut perättäin. Teoriassa kolme peräkkäistä kisaa Etelä-Amerikassa voisi olla mahdollista, mutta tiettävästi sellaista ei ole suunnitelmissa.
Rallin MM-sarjalle Etelä-Amerikan valloitus olisi myös pr-mielessä erinomainen asia. Alueella asuu valtavasti ihmisiä, jotka suhtautuvat hyvin intohimoisesti ralliin.
Ultima Horan mukaan Paraguayn MM-ralli järjestetään ensi vuonna ”95 prosentin varmuudella” ja nyt odotellaan vain maan hallituksen ilmoitusta asiasta.