Quantcast

Tunturirallissa kilpaillaan uudessa luokassa – ”Saa mennä ihan täysillä, jos meinaa kärjessä ajaa”

Jussi Lindberg
Jussi Lindberg. Kuva: Lindbergin tiedotus
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sipoon Autokerhon Jussi Lindberg starttaa alkavalla kaudella kartanlukijansa Tuukka Tyyskän kanssa rallin SM sarjan uudistettuun SM3-luokkaan.

Tällä kaudella luokassa kilpaillaan tuoreilla Rally3 -autoilla. Porvoolainen Lindberg on ehtinyt tutustua Ford Fiestaan jo viime kaudella kolmen osakilpailun verran, ja päätös SM3-luokkaan siirtymisestä tehtiin hyvissä ajoin.

– Auto on sama, millä ajoimme viime kaudella kaksi jälkimmäistä kilpailua. Auton omistuksesta ja ylläpidosta vastaa Janne Lillqvist, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2013 lähtien, Lindberg selvittää.

Tällä viikolla käynnistyvään SM-avaukseen, Arctic Lapland -ralliin, Lindberg on ehtinyt hakea vauhtia Hyrynsalmella ajetuista testeistä.

– Kaksi päivää ajettiin testiä ja kokeiltiin vähän eri juttuja. Haettiin pitkästä aikaa tuntumaa lumella ja jäällä ajamiseen.

Rally3 -autoja on Suomessa tällä hetkellä kuusi kappaletta, joista neljä nähdään Rovaniemellä SM3-luokassa.

– Suuntahan on luokan automäärän kasvua ajatellen hyvä. Nytkin saa Tunturissa mennä ihan täysillä, jos meinaa kärjessä ajaa. Kuusi kertaa Rovaniemellä ajaneena tietää vähän mitä odottaa, mutta aina siellä on Tunturin taikaa tarjolla, Lindberg summaa.

– Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat kilpailemisen! Vielä on kuitenkin budjetin kanssa tehtävä töitä, että pystytään valmistautumaan kisoihin parhaalla mahdollisella tavalla, Lindberg jatkaa.

Uudessa SM3-luokassa ajavat Lindbergin lisäksi Lauri Joona, Roope Korhonen ja Ville Ruokanen.

Lue myös nämä

  • Uusimmat