Evans ei onnistunut perjantaina kuitenkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tallikaveri Sebastien Ogier pystyi kuromaan päivän ja alkuillan aikana eron lähes olemattomiin.
Kun ralli jatkuu lauantaina, johtaa Evans rallia enää vain 4,5 sekunnin erolla Ogieriin nähden.
– Olen aika tyytyväinen. Ei mitään ongelmia, eikä virheitä koko päivän aikana, joten siinä mielessä on pakko olla onnellinen, Evans summasi päivänsä.
– Olemme vain keskittyneet omaan juttuumme, emmekä ole halunneet katsella niiden kahden kaverin aikoja, jotka tuleva takanamme. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta pakko myöntää, että tänään emme olleet nopeimpia, hän tunnusti.
Evans korosti, että Montessa on pakko ottaa maltilla ja rauhassa.
– Monte Carlon ralli on loppujen lopuksi sellainen kisa, että pakko on jättää vähän varastoon. Olosuhteet kun ovat tällaiset, niin ei voi ottaa kaikkia riskejä. Haluan mielummin päästä maaliin. Vauhti on silti kovaa ja mitä vaan voi tapahtua. Toki mekin otamme riskejä, mutta yritämme samaan aikaan myös hallita niitä, Evans sanoi.
Evans ja Ogier taistelevat perinteisen kisan voitosta. Oma sanansa sanottavana on tietysti vielä myös Hyundain Thierry Neuvillella. Hän teki kuitenkin illan viimeisellä pätkällä virheen ja spinnaus maksoi belgialaiselle elintärkeitä sekunteja. Evansin mielessä siintää tietysti se, että tallikaveri Ogier olisi lyötävä.
– Totta kai se on mielessä. Suunnitelma on selvä. Yritän vain keskittyä omaan hommaani. En halua ottaa turhia riskejä, että saan hänet voitettua, hän linjasi.
Monte Carlon MM-ralli jatkuu lauantaina. Silloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Lue myös: Jari-Matti Latvala harmitteli Toyota-kuskin mokaa – ”Jos hän ei olisi hätäillyt”