Toyotan Ott Tänak on enää yhden erikoiskokeen päässä Argentiinan MM-rallin voitosta. Sunnuntaina virolainen on vain varmistellut, sillä johtomarginaali on riittävä.
– Ajoimme tosi puhtaasti ja ei otettu yhtään riskiä. Löysimme hyvän rytmin ja yritimme vain pysyä keskellä tietä, Tänak totesi Mina Claveron maalissa.
Hyundain Thierry Neuville on kisassa toisena, mutta eroa virolaiseen on yli 40 sekuntia. Hyundain vahvaa panosta täydentää Dani Sordo kolmannella sijallaan.
Neljännestä sijasta tulee iso taistelu kisan päätöserikoiskokeella. Hyundain Andreas Mikkelsen on noussut jo 3,8 sekunnin päähän Fordin puolustavasta maailmanmestarista Sebastien Ogierista.
Toyotan suomalaiskuski Esapekka Lappi kärsi rengasrikon päätöspäivän avausek:lla ja nyt mies on keskittynyt sunnuntaikurvailuun.
– Me yritettiin nyt pysyä vain keskellä tietä niin kuin tehtiin ekallakin. En ymmärrä, mistä nämä rengasrikot tulee, Lappi manasi.
Lappi on kokonaistilanteessa kahdeksantena. Miehen edellä ajavat Citroenin Kris Meeke ja Fordin Elfyn Evans. Teemu Suninen ajaa yhdeksännellä sijalla.
Suomalaisittain tahmeasti sujunut Argentiinan ralli sai viimeisen kolauksen Mina Claveron erikoiskokeella, kun Kalle Rovanperä rysäytti ulos ja joutui keskeyttämään. Rovanperä johti WRC2-luokkaa ennen keskeytystään.
Argentiinassa ajetaan pienen huoltotauon jälkeen vielä yksi erikoiskoe. Klassikkopätkä El Condor ajetaan toistamiseen. Kisan päättävä erikoiskoe on myös Power Stage -pätkä, jossa on jaossa ylimääräisiä MM-pisteitä viidelle nopeimmalle.
Argentiinan MM-rallin tilanne EK17/18 jälkeen:
1. Ott Tänak Toyota 3.30.24,6 2. Thierry Neuville Hyundai +40,9 3. Dani Sordo Hyundai +1.09,0 4. Sebastien Ogier Ford +2.01,3 5. Andreas Mikkelsen Hyundai +2.05,1 6. Elfyn Evans Ford +2.59,6 7. Kris Meeke Citroen +3.25,2 8. Esapekka Lappi Toyota +4.25,9 9. Teemu Suninen Ford +5.21,8 10. Pontus Tidemand Skoda +11.37,8 (WRC2)