Nikolai Grjazin ja Robert Virves muodostavat saksalaisen Toksport-tiimin kuljettajakaksikon rallin MM-sarjassa tällä kaudella.
Toyotan Elfyn Evans lohkaisi taas pienen palasen Hyundain Ott Tänakin johdosta Japanin MM-rallissa.
Thierry Neuville aloitti hyvällä rytmillä lauantaipäivän urakan Japanin MM-rallissa.
Japanin MM-rallin ensimmäinen kunnon ajopäivä oli vähintäänkin tapahtumarikas.
Ensimmäistä rallin maailmanmestaruuttaan hakeva Thierry Neuville koki painajaismaisia hetkiä perjantain kolmannella erikoiskokeella Japanin MM-rallissa.
Sebastien Ogier törmäsi ongelmiin heti perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Japanin MM-rallissa.
Ott Tänak piti nopeinta vauhtia Japanin MM-rallin testierikoiskokeella torstaina.
Viron EM-ralli päättyi sunnuntaina isäntämaan kaksoisvoittoon.
Isäntämaan kuskien hallinta jatkui Viron EM-rallissa myös lauantain iltapäivän lenkillä.
Viron EM-rallin järjestäjät julkistivat tiistaina osallistujalistan heinäkuun alussa ajettavaan kilpailuun.