
Virolainen kuljettajalupaus saa ensi vuonna huikean näyttöpaikan rallin MM-sarjan pääluokassa.

Virolainen rallikuljettaja Georg Linnamäe kertoi entisen kartanlukijansa loukkaantumisesta.

Robert Virves ja Georg Linnamäe ovat kovia kilpakumppaneita keskenään.

Viron EM-ralli päättyi sunnuntaina isäntämaan kaksoisvoittoon.

Mikko Heikkilän huono tuuri jatkui rallin EM-sarjassa Viron osakilpailun kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella.

Mikko Heikkilä on kiinni palkintosijassa, kun Viron EM-rallin lauantai on ajettu loppuun.

Isäntämaan kuskien hallinta jatkui Viron EM-rallissa myös lauantain iltapäivän lenkillä.

Isäntämaan kuskit dominoivat Viron EM-rallia, kun ajettuna on viisi erikoiskoetta.

Viron EM-rallin lauantaiaamu tarjosi heti tapahtumia ja kovia sadekuuroja, jotka tekivät pikataipaleista niljakkaan liukkaita.

Viron EM-rallin järjestäjät julkistivat tiistaina osallistujalistan heinäkuun alussa ajettavaan kilpailuun.














