Viron EM-ralli tarjoili heti draamaa – isäntämaan kuskeilla niukka kaksoisjohto ennen Heikkilää

Viron EM-rallin lauantaiaamu tarjosi heti tapahtumia ja kovia sadekuuroja, jotka tekivät pikataipaleista niljakkaan liukkaita.
Georg Linnamäe
Georg Linnamäe. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Heti aamupäivän avauspätkä tarjoili draamaa, kun EM-sarjan kärkikastiin kuuluva Simone Tempestini kaatoi autonsa ja joutui keskeyttämään. Saman kohtalon koki myös italialainen Giacomo Costenaro. Lisäksi EM-sarjan kärkimies Hayden Paddonilla oli ongelmia.

Uusiseelantilainen tuli hypyn alas keula edellä ja jäähdytin otti osumaa.

– Tulimme pahasti nenälleen hypyssä pätkän keskivaiheilla. Kaikki vesi tuli ulos ja moottori ylikuumeni, Paddon raportoi.

Entinen WRC-tähti kuitenkin sai tukittua vuodot ja ajoi päivän toiselle pätkälle pohja-ajan. Paddon on kuitenkin kisassa vasta 14. sijalla eron ollessa kärkeen yli puoli minuuttia.

– Meillä on edelleen sama ongelma, eikä vedet oikein pysy sisässä. Ei tämä kuitenkaan ohi ole. Olosuhteet ovat vaikeat, joten pitää vain jatkaa taistelua, Hyundai-kuski mietti.

Kisan kärjessä ajaa isäntämaan Georg Linnamäe. Toyotaa käskyttävä Linnamäe ajoi aamun avauspikataipaleelle pohjat ja johtaa rallia sekunnin erolla ennen maanmiestään Robert Virvesia.

– Saimme tietoa, että olisi ollut paljon liukkaampaa. Otimme siksi vähän liian varovaisesti muutamassa kohdassa, Linnamäe kertoi.

– On tosi kosteaa. Onneksi pahin sade lakkasi ennen meitä. Me tulimme puhtaasti läpi. Katsotaan, mitä muut tekevät, Virves puolestaan sanaili.

Toyotan kalustolla kilpaileva Mikko Heikkilä on rallissa kolmannella sijalla. Ero kärkeen on niukat 4,6 sekuntia. Neljännellä sijalla oleva Nikolai Grjazin on puolestaan jäänyt Heikkilästä vain 1,7 sekuntia.

– Pito vaihteli tosi paljon. Oli vaikea ennustaa pitoa. Veto tuli kuitenkin puhtaasti, mutta en tiedä, onko se riittävästi, Heikkilä summasi.

Kuuden kärkeen mahtuvat myös puolalainen Miko Marczyk sekä Irlannin Jon Armstrong. Viime viikonloppuna Rally1-auton ratissa säväyttänyt Martins Sesks ei ole päässyt Rally2-autolla huippuvauhtiin. Sesks on kisassa seitsemäntenä. Eroa kärkeen on tullut jo 17,3 sekuntia.

Benjamin Korhola on yleiskilpailussa 11. sijalla. Teemu Asunmaa on puolestaan 13. tilalla.

Viron EM-rallin tilanne EK3/14:

SijoitusKuljettajaTalliAika
1.Georg LinnamäeToyota18.50,8
2. Robert VirvesSkoda+1,0
3.Mikko HeikkiläToyota+4,6
4. Nikolai GrjazinCitroen+6,3
5. Miko MarczykSkoda+10,5
6.Jon ArmstrongFord+12,6
7.Martins SesksToyota+17,3
8. Mads ÖstbergCitroen+19,9
9.Mathieu FranceschiSkoda+22,1
10.Andrea MabelliniSkoda+22,5
11.Benjamin KorholaHyundai+24,5
12.Gregor JeetsToyota+28,5
13.Teemu AsunmaaSkoda+29,4
14.Hayden PaddonHyundai+34,1
15.Frank Tore LarsenVW+34,4

Lue myös nämä

  • Uusimmat