Keski-Euroopan MM-ralli ajetaan poikkeuksellisesti kolmessa eri maassa: Tshekissä, Itävallassa ja Saksassa. Kysymyksessä on asvalttikilpailu, joka on Lindholmille ensimmäinen ralli kestopäällysteellä Hyundai i20 N Rally2 -autolla.
– Tulossa on olosuhteiden puolelta haastava ralli. Etenkin Tshekissä ajettavat erikoiskokeet ovat teknisiä ja liukkaita. Niistä tulee Kroatian MM-rallin vaikeimmat osuudet mieleen. Toisaalta Kroatia on ollut meille aina hyvä kilpailu. Kyllä tässä odottaa haastaville teille pääsyä jo innolla, Lindholm kertoo tiedotteessaan.
Suomalaiskaksikko ajoi sunnuntaina ralliin valmistavat testit.
– Auto tuntui hyvältä ja oli tutunoloinen. Hyundaissa on varsin laajat mahdollisuudet säätää autoa asvalttiasetuksiin, ja auto reagoi hyvin muutoksiin. Toki se vaatii myös kuljettajalta ymmärrystä, että löytää autosta ne omat toimivat säädöt ja säätöikkunan eli raamit, joiden sisällä rallin aikana säätöjen kanssa toimitaan.
– Tässä kisassa suurin haaste on teiden erilaiset luonteet: torstaina ja perjantaina tiestö Tshekissä on erilaista kuin Saksan puolella, missä tiet ovat hyväpintaisia ja selkeästi nopeampia. Torstaina ja perjantaina ajamme täysin erilaisen rallin kuin lauantaina ja sunnuntaina, ja tässä välissä auton säätöjä pitää osata muokata siten, että sen jousitus toimii halutulla tavalla kaikilla teillä ja kaikissa ajo-olosuhteissa.
Kolmen maan alueelle on luvattu loppuviikoksi sadetta. WRC2-luokassa etuautomiehistöt ovat kiellettyjä, joten se luo tulevalle kilpailulle oman luonteensa.
– Haastava ralli kaikin puolin, kun odotettavissa on liuta erilaisia olosuhteita. Uskon, että edessämme on enemmän strategiakisa kuin ralli, joka voitettaisiin uhkarohkealla tyylillä koko ajan kaasu pohjassa ajamalla.
– Mielenkiinnolla odotan, mitä tulossa on. Olen aina tykännyt ajaa asvaltilla, joten palkintopallisijoitusta lähdemme viikonlopulta tavoittelemaan, Lindholm toteaa.
Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy Tshekin Prahasta torstaina, jolloin ohjelmassa on jo kaksi Tshekissä ajettavaa erikoiskoetta. Myös perjantain erikoiskokeet kulkevat Tshekin rajojen sisäpuolella.
Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan vuorotellen Saksassa ja Itävallassa. Kilpailu päättyy sunnuntaina kilpailukeskuksena toimivaan Passaun kaupunkiin Saksassa.
Katso alta Keski-Euroopan MM-rallin ennakko.