Sebastien Ogier etuautona Ruotsin lumilla – ”Se on aina merkittävä haitta”

Sebastien Ogier. Kuva: Ivo Kivistik / Red Bull Content Pool

Citroenin rallitalliin täksi kaudeksi siirtynyt Sebastien Ogier sai unelma-aloituksen uudelle sesongille, kun ranskalaismestari kaasutti voittoon Monte Carlossa tammikuussa. 

Tällä viikolla MM-pisteistä ajetaan Ruotsissa. Ogier on osallistunut kilpailuun yhdeksän kertaa. Voittoon kuusinkertainen maailmanmestari on Ruotsin lumilla ajanut kolme kertaa (2013, 2015 ja 2016).

– Olen aina nauttinut Ruotsin rallista. Siellä saa hyvän fiiliksen ajamiseen. Toivon, että olosuhteet ovat hyvät, jotta ajamisesta pääsee nauttimaan. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että ensimmäisenä autona ajaminen on Ruotsissa aina merkittävä haitta, Ogier toteaa tiedotteessa.

Ruotsissa on viime päivinä ollut hyvin leuto sää. Kisan ajaksi päivälämpötilat nousevat reilusti yli nollan, joskin yöllä ollaan tuntuvasti pakkasen puolella. Todennäköisesti erikoiskokeille muodostuu syviä loskauria.

– Pitää katsoa, miten tiet muuttuvat, kun pätkät ajetaan toiseen kertaan. Pelkään kuitenkin, että jääkerros tiellä on nyt niin ohut, että soraa tulee hyvin nopeasti esiin, Ogier pohdiskelee.

– Totta kai me teemme jälleen parhaan mahdollisen suorituksen.

Ogier joutuu etuautona hankalaan paikkaan. Pito paranee jatkuvasti ensimmäisten autojen jälkeen. Ero jo perjantain erikoiskokeiden jälkeen voi olla aivan liian suuri hyvien sijoituksien suhteen.

 

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö