Homma varmistui, kun suomalaiskaksikko ajoi toiselle sijalle sunnuntaina päättyneessä Keski-Euroopan MM-rallissa. Lauantaina keskeyttänyt tiimikaveri Elfyn Evans ei enää voi saavuttaa Rovanperää pistetaulukossa, vaikka ajamatta on vielä kauden viimeinen kisa marraskuussa Japanissa.
– Maailmanmestareita perkele, hyvä äijä, kartanlukija Jonne Halttunen huudahti kaksikon päästyä rallin maaliin.
– Jätkä on maailman paras, Rovanperä kuittasi takaisin hymy huulillaan.
– Fiilis on todella hyvä. Tänä vuonna tämä mestaruus oli jopa tärkeämpi, koska kisa oli tiukempaa. Isoimmat kiitokset Jonnelle, joka on maailman paras kartturi. Kiitos myös tiimille, perheelle ja hyville ystävälleni. Tästä nautin enemmän kuin ensimmäisestä, Rovanperä jatkoi WRC All Liven haastattelussa.
Rovanperälle olisi Evansin keskeytyksen jälkeen riittänyt kahdeksaskin sija mestaruuteen, mutta suomalaistähti ajoi hienosti toiseksi. Kisan voiton vei Hyundain Thierry Neuville, joka peittosi Rovanperän liki minuutilla.
– Ensinnäkin on tosi upeaa olla maalissa, koska kisa oli vaikea. Kaikki ovat tehneet hyvin töitä ja olimme tasaisia. Iso kiitos tiimille. Nyt voimme innolla odottaa kauden viimeistä kisaa, Neuville summasi.
Kolmanneksi kauden toiseksi viimeisessä MM-rallissa ajoi M-Sport Fordin Ott Tänak. Toyotan Sebastien Ogier oli neljäs ennen tiimikaveriaan Takamoto Katsutaa ja Hyundain Teemu Sunista. Ford-kuski Gregoire Munster ajoi seitsemänneksi.
– Ralli oli yleisesti ottaen aika hyvä meille. Olin ensi kertaa tällä autolla asvaltilla ja olosuhteet tosi vaikeat. Siinä mielessä olen tyytyväinen. Iso kiitos tiimille. Kausi on ollut hieno. Oli kiva päästä tähän autoon keskellä kautta. Mielestäni ansaitsen paikan koko kaudeksi, Suninen totesi.
Yleiskilpailussa kahdeksanneksi ajoi nopein Rally2-luokituksen kuljettaja, Fordin Adrien Fourmaux. Ranskalainen ei kuitenkaan ajanut Keski-Euroopassa WRC2-luokan pisteistä, joten luokan ykköseksi kruunattiin Fourmaux´n maanmies Nicolas Ciamin.
Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Toyotan kotikaupungin lähettyvillä Japanissa 16.-11. marraskuuta.
Katso alta lauantain iltapäivän erikoiskokeiden parhaat palat. Kisan tilanne ja aikataulu videon alapuolella.
Keski-Euroopan MM-rallin lopputulokset:
1. Thierry Neuville Hyundai 2.52.39,9 2. Kalle Rovanperä Toyota +57,6 3. Ott Tänak Ford +1.52,8 4. Sebastien Ogier Toyota +2.08,6 5. Takamoto Katsuta Toyota +2.48,3 6. Teemu Suninen Hyundai +3.06,3 7. Gregoire Munster Ford +4.22,3 8. Adrien Fourmaux Ford +11.35,8 9. Nicolas Ciamin Skoda +11.53,1 10. P-L Loubet Ford +12.04,3
Keski-Euroopan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 25.10.
17.01 Testierikoiskoe: Tittling (3,62 km)
Torstai 26.10.
15.05 EK1: Velka Chuchle (2,55 km) 19.05 EK2: Klatovy (8,92 km)
Perjantai 27.10.
10.50 EK3: Vlachovy Brezi 1 (13,66 km) 11.42 EK4: Zvotoky 1 (23,82 km) 13.15 EK5: Sumavske Hostice 1 (23,43 km) 15.52 EK6: Vlachovy Brezi 2 (13,66 km) 16.24 EK7: Zvotoky 2 (23,82 km) 17.57 EK8: Sumavske Hostice 2 (23,43 km)
Lauantai 28.10.
09.15 EK9: Schärdinger Innviertel 1 (15,72 km) 11.01 EK10: Mühltal 1 (27,15 km) 12.05 EK11: Knaus Tabbert Bayerischer Wald 1 (11,88 km) 16.15 EK12: Schärdinger Innviertel 2 (15,72 km) 18.01 EK13: Mühltal 2 (27,15 km) 19.05 EK14: Knaus Tabbert Bayerischer Wald 2 (11,88 km) Sunnuntai 29.10. 09.15 EK15: Böhmerwald 1 (17,25 km) 10.35 EK16: Passauer Land 1 (16,37 km) 11.33 EK17: Böhmerwald 2 (17,25 km) 13.15 EK18: Passauer Land 2 (16,37 km) *Power Stage