Rovanperän mestaruus sinetöityi, kun hän ajoi toiseksi Keski-Euroopan MM-rallissa. Rovanperän ainoa uhkaaja, Toyota-tallikaveri Elfyn Evans keskeytti kisassa lauantaina, minkä takia walesilainen ei pystynyt venyttämään mestaruustaiston ratkaisua kauden päätöskisaan.
Rovanperällä on MM-pisteissä 44 pisteen etumatka Evansiin ennen Japanin osakilpailua. Yhdestä rallista voi napata maksimissaan 30 pistettä.
Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen voittivat mestaruuden myös viime kaudella. Tuolloin titteli ratkesi jo kaksi kisaa ennen kauden päätöstä.
Evans ja Keski-Euroopan MM-rallin voittanut Thierry Neuville ratkovat keskenään MM-sarjan hopeatilan. Neuville nousi taulukossa vain seitsemän pisteen päähän Toyota-kuskista.
M-Sport Fordin Ott Tänak jää todennäköisesti mitalisijojen ulkopuolelle tänä vuonna. Virolaisella on vielä teoreettiset mahdollisuudet jopa hopeaan, mutta se vaatisi epäonnistumista Evansille ja Neuvillelle viimeisessä rallissa.
Toyotan Sebastien Ogier on MM-pisteissä viidentenä Hyundain Esapekka Lapin edellä. Hyundain toinen suomalaiskuljettaja Teemu Suninen on puolestaan yhdeksännellä sijalla.
Lappi keskeytti Keski-Euroopan asvalttikisassa ulosajoon. Suninen sijoittui puolestaan kuudenneksi.
Rallin MM-kauden 2023 viimeinen osakilpailu ajetaan Japanissa 16.-19. marraskuuta.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!