Sami Pajari avaa rallikautensa tulevana viikonloppuna, kun MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Rovaniemellä.
Pajari saavutti viime kaudella pronssin MM-sarjan JWRC-junioriluokassa. Pajari lähtee jahtaamaan MM-sarjan junnumestaruutta jälleen tällä kaudella, ja pitkään oli toiveissa, että JWRC-sarjan avauskisa olisi ohjelmassa napapiirillä. JWRC-kausi käynnistyy kuitenkin vasta seuraavassa MM-osakilpailussa Kroatiassa huhtikuussa.
Pajari ajoi edellisen kerran kilpaa MM-kauden 2020 päättäneessä Monzan rallissa.
– Odotan jo innolla että pääsen taas ajamaan kilpaa. On aivan uskomattoman upeaa, että Suomi sai mahdollisuuden järjestää MM-talvirallin, Pajari kertoo tiedotteessaan.
– Valtavat kiitokset rallin yhteistyökumppaneille tapahtuman mahdollistamisesta sekä omille yhteistyökumppaneilleni siitä, että sain mahdollisuuden olla tässä historiallisessa tapahtumassa mukana.
Junioreiden MM-sarjaan Pajari starttaa tutusti kartanlukija Marko Salmisen kanssa, mutta Rovaniemellä suomalaistoivon viereen etuvetoisessa Ford Fiestassa istahtaa lainakartturi Enni Mälkönen.
– Kilpailuun valmistavissa testeissä saimme ajettua hyvin kilometrejä. Auto ja kuljettajat ovat valmiita kilpailuun. Enni on maamme kärkikarttureita ja yhteinen sävel löytyi heti. Kilpailun reitti on itselleni lähes kokonaan entuudestaan tuttu. Vain yksi erikoiskoe on sellainen, jota en ole koskaan ajanut, Pajari sanoo.
Monet ulkomaalaiset kuljettajat toivovat varmasti Rovaniemelle lempeää talvisäätä paukkupakkasten sijaan. Ennusteiden mukaan viikonlopuksi on luvassa pikkupakkasia.
– Jos keli menee pilviseksi, voi olla vaikea erottaa penkan reunoja. Jos saisin päättää, tilaisin 8,5 asteen pakkasen ja aurinkoa, naurahtaa Pajari.
Rovaniemen MM-ralli käynnistyy perjantaina kahdella erikoiskokeella.
Katso alta Rovaniemen MM-rallin ennakko.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367166″ ap mute ]